Valikko

puu5

”Puutuoteteollisuus tarvitsee omien asiantuntijoiden lisäämiseksi osaamista muun muassa puukemian, polymeerikemian ja fysiikan alueelta.”

”Yrittäjien on ymmärrettävä, että kansainvälisessä kentässä voi toimia vain riittävin resurssein, jolloin he liittoutuvat tai tekevät yritysostoja ollakseen vahvempia.”

”Puutuoteteollisuus käyttää tutkimukseen ja kehitykseen vain 0,3 prosenttia liikevaihdosta, mikä on likimäärin kymmenesosa teollisuuden keskimääräisestä panostuksesta. Tutkimuksen ja kehityksen kautta voidaan saavuttaa uusia puutuotteita ja konsepteja.””Verkostot, joissa suunnittelu- valmistus- ja markkinointiyritykset toimivat tasaveroisina ja rinnakkain. Verkoston valmistusyritykset keskittyvät omaan tehtäväänsä ja pitävät huolen esim. teknologisen kehityksen seuraamisesta.”

”Jakelukanavat viennissä ovat tärkeät ja niiden huolto on vielä tärkeämpää. Suomalainen puutuoteteollisuus ei ole saanut suuria kanavia auki ja varsinkin sahuripuolella alkaa olla jo kansallisten voimavarojen tuhlausta.”

”Asiakkaan ongelmaa ei ratkaise se, että alennamme karvalankun hintaa neljä prosenttia. Vauhtia kehittämiseen.”

”Selkeyttää, että puutuoteteollisuusbisneksen sijaan yritys saattaa toimia itse asiassa hyvinvointibisneksessä (terveyttä ja hyvinvointia edistävät puutuotteet) tai elämysbisneksessä (ihmisten tunteisiin ja kauneudentajuun vetoavat puutuotteet.)

”Taloudellisen kasvun painopiste on tällä hetkellä Kaakkois-Aasian maissa. Tulevat markkinat ovat muualla kuin Suomessa ja ne on etsittävä kovalla työllä.”

”Puuala ei kiinnosta ammattikouluun hakevia nuoria. Ellei suomalaisia nuoria saada alan koulutukseen, suunnataan kampanja ulkomaille. Italiassa, Jugoslaviassa ja Romaniassa on taitavia puuseppiä.”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää