Hoitovapaa vaaransiosakkuuden

Viime vuosikymmenen lopulla Kaarina (nimi muutettu) jäi äitiyslomalle pankkiiriliikkeestä, jossa hänellä oli osakkuus. Kaarina halusi äitiysloman jatkeeksi jäädä muutamaksi kuukaudeksi hoitovapaalle. Hän ilmoitti aikeistaan hyvissä ajoin työnantajalleen, joka siinä yhteydessä vaati osakkuudesta luopumista.

– He eivät halunneet, että istun kotona ja saan osakkuudesta tuottoa, vaikka aikomuksenani ei ollut pitkäaikainen poissaolo.

Kaarina sai lopulta pitää osakkuutensa, ja hän palasi hoitovapaansa jälkeen töihin. Jäädessään seuraavan kerran äitiyslomalle hän myi osakkuutensa, sillä hän ei halunnut lähteä tappelemaan asiasta.

– Jälkikäteen se harmitti, sillä useammat pankkiiriliikkeet eivät maksa edes palkkaa äitiyslomien ensimmäisiltä kuukausilta, mikä on aika vakiintunut käytäntö muualla yritysmaailmassa. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta myös sen takia, että miehet saavat palkkaa isyyslomalla.

Ensimmäisen kerran Kaarinan jäädessä äitiyslomalle työnantaja leikkasi myös hänen bonuspalkkiotaan menneeltä vuodelta.

– Siitä oli mahdotonta lähteä tappelemaan, kun siinä vaiheessa ei ole tarkkaa tietoa, mitä muut saivat. Ne olivat kuitenkin pörssin parhaita vuosia, ja siihen nähden bonus oli huomattavan pieni.

Suomen laki pitää syrjintänä eri asemaan asettamista raskauden tai synnytyksen takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää