Sähköposti avautuu työnantajalle

Lokakuun alussa voimaanastuva laki yksityisyyden suojasta työelämässä sisältää ohjeistuksen työntekijän sähköpostien lukemisesta.

Viestien lukemisen välttämiseksi laissa on työnantajalle asetettu niin kutsuttu huolehtimisvelvoite. Huolehtimisvelvoitteen mukaan työntekijälle on tarjottava erilaisia mahdollisuuksia ohjata posti toiselle henkilölle. Tämä voi tapahtua esimerkiksi poissaolosta ja sijaisesta kertovan automaattisen vastausviestin avulla.

Työpaikalle valittu käytäntö on käytävä läpi yt-menettelyssä tai vastaavassa.

Ilman työntekijän suostumusta viestien lukeminen on mahdollista, jos ennakkotoimista huolimatta tärkeä sähköpostiviesti on päätynyt poissaolevalle työntekijälle.

Lakitekstin mukaan sähköpostiviestejä saa hakea ainoastaan neuvottelujen loppuun saattamiseksi, asiakkaan palvelemiseksi ja työnantajan toimintojen turvaamiseksi. Lisäksi työntekijän tehtävien tai hänen vastuullaan olleiden asioiden perusteella on oltava ilmeistä, että hänellä voi ylipäätään olla työnantajalle kuuluvia viestejä.

Todistaja mukaanlukemaan

Järjestelmän pääkäyttäjä hakee tarvittavan viestin otsikkotietojen perusteella.

Ehtojen täyttyessä työnantaja saa avata viestin, vaikka työntekijä tämän kieltäisikin tai, jos työntekijän suostumusta ei ole saatavissa "asian laatuun nähden riittävän nopeasti". Lisäksi edellytetään, että viestin lähettäjään on yritetty saada yhteyttä.

Kun viesti avataan, pääkäyttäjän lisäksi paikalla on oltava yksi todistaja. Työnantajan on annettava työntekijälle välittömästi kirjallinen selvitys, josta käy ilmi mikä viesti avattiin ja kenelle viestin sisältö on paljastettu ja miksi viesti oli tarpeen saada.

Laki kieltää työnantajaa lisäksi käsittelemästä viestejä tarpeettoman laajasti. Viestin lukeneita henkilöitä sitoo salassapitovelvoite.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää