Valikko

3G-markkina herääRuususen unesta

Kolmannen sukupolven matkapuhelinmarkkina näyttää virkoavan pikkuhiljaa. Suomessa Sonera ottaa 3G-verkon kaupallisen käyttöön ensimmäisenä ensi kuun puolen välin tietämillä. Elisa seuraa perässä marraskuussa.

Nokia ilmoitti puolestaan eilen räätälöineensä 3G-puhelimen matkapuhelinoperaattori Vodafonelle. Vodafone tuo markkinoille kaikkiaan kymmenen eri sorttista 3G-matkapuhelinta kuudelta eri valmistajalta marraskuussa.

Kolmannen sukupolven matkapuhelinmarkkina on käynnistynyt kangerrellen. It-buumin innostamina Euroopan valtiot alkoivat myydä umts-lupia vuosituhannen vaihteessa. Hinnat taajuuksista kirposivat pilviin, ja umts-laskun uuvuttamat operaattorit laittoivat 3G-investointinsa jäihin.

Tähän saakka laitevalmistajat ja operaattorit ovat keskittyneet moitiskelemaan toisiaan 3G--markkinan kangertelusta. Operaattorit ovat selitelleet 3G:n hidasta starttia laitteiden puutteella. Laitevalmistajien mielestä taas operaattoreiden investointien ja palveluiden puute on ollut esteenä.

Euroopan talouden asteittainen elpyminen näyttää nyt herättävän umtsin Ruususen unesta. It-yrityksille ja koko Suomen kansantaloudelle tämä tietää hyvää. Teleklusterilta voitaneen odottaa lähikuukausina hyviä uutisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      Veikkaukseen yhdistyvä RAY jättää jälkeensä 500 miljoonan perinnön

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää