Saksan mainosalan näkymät kirkastuvat

Vahvimmin kasvaa nyt sanomalehtimainonta

Saksan mainosala katsoo taas valoisampaan tulevaisuuteen. Viestintä- ja mainostoimistojen liitto GWA odottaa jäsenyritystensä liikevaihdon kasvavan tänä vuonna kaksi prosenttia eli hiukan paremmin kuin maan talous kokonaisuudessaan.

Mainostoimistojen ja median välissä toimivissa mediatoimistoissa liikevaihdon odotetaan kasvavan jo lähes viiden prosentin vauhtia.

Parannusta on tapahtunut kaikissa välineissä ammattilehtiä lukuun ottamatta. Erityisen myönteisesti on yllättänyt sanomalehtimainonnan vilkastuminen.

Aktiivisimpia mainostajia ovat lähitulevaisuudessa telekommunikaatioalan yritykset. Tämän hetken näyttävintä monikanavakampanjaa ajaa Samsung, joka haluaa tehdä kännykkänsä tunnetuksi saksalaisten keskuudessa ennen joulumyynnin alkua.

Nousussa näyttää olevan myös pankki- ja vakuutuspalvelujen, elintarvikkeiden ja nautintoaineiden sekä terveydenhoidon tuotteiden mainonta.

Yksittäisistä tuoteryhmistä makeisten ja oluen mainonta on kääntynyt selvään nousuun vaisun alkuvuoden jälkeen.

Pelin henkion kiristynyt

Optimismista huolimatta odotukset ovat nyt selvästi varovaisempia kuin vuosi sitten.

– Viime syksynä odotimme nousua euforisessa ”tästä se lähtee”-hengessä, mutta tammi- ja helmikuu olivat todella surkeita, kuvailee GWA:n puheenjohtaja ja maan suurimpiin mainostoimistoihin kuuluvan Jung von Mattin johtaja Volker Jung.

Toimintaympäristö on koventunut. Asiakasyrityksissä vallitsee yhä pidättyväinen linja ja mainonnan ostajiin kohdistuu voimakas kustannustehokkuuden paine. GWA:n jäsenyritykset kertovat hintapaineiden kasvusta, budjettien korjailusta alaspäin, tiukentuneista aikatauluista ja lisääntyneistä peruutuksista.

– Muutaman vuoden takaista markkinoinnin voittokulkua on seurannut controllerien voittokulku, ja se tuntuu kestävän niin meillä kuin muuallakin Euroopassa, sanoo Jung. Kampanjan hinnasta neuvotellaan hänen mukaansa yhä useammin markkinointiosaston sijaan sisäänostajien kanssa.

– Mainontaa tehdään entistä useammin paloittain, ja projekteittain, eli mainostoimiston on yhä vaikeampi arvioida tulojaan seuraavaa neljännestä pidemmälle, täydentää liiton varapuheenjohtaja ja Citigate Europen johtaja Alexander Demuth.

Tänä iltana ala saa kuitenkin unohtaa huolensa ja kokoontua Berliinissä pidettävään gaalaan, jossa jaetaan Effie-palkinnot vuoden tehokkaimmille mainoksille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    10. 10

      ISTV LIVE KELLO 13: Eduskunta äänestää Bernerin luottamuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää