Valikko

Peliyhtiöiden huoli on ymmärrettävä

Euroopan komissio on valmistellut asetusehdotuksen, joka kieltäisi rahapeliyhteisöiltä myynninedistämistoimet. EU ei kieltäisi rahapeliyhtiöiltä mainontaa. Sen sijaan se kieltäisi kaikenlaisen muun myynnin edistämisen, kuten alennukset, kylkiäiset ja markkinointiarpajaiset.

Suomi vastustaa asetusehdotusta. Se haluaisi asiasta direktiivin. Direktiivi jättää kansallista soveltamisvaraa. Lisäksi lainsäädännön harmonisointi vie aina oman aikansa. EU-asetus astuu välittömästi voimaan.

Tähän saakka EU:n jäsenvaltiot ovat varjelleet kansallisia pelimonopolejaan. Myös EY:n tuomioistuin on jättänyt rahapelit kansallisiin käsiin. Joka maassa rahapelimonopoleilla rahoitetaan yleishyödyllistä toimintaa.

Meillä veikkausvoittovaroilla ja RAY:n rahoilla rahoitetaan muun muassa kulttuuria, urheilua ja sosiaalitointa.

Pelitoiminnassa pyörii valtava määrä rahaa. Pelimonopolin murtuminen aiheuttaisi merkittäviä veronkorotuspaineita, kun veikkausvarat pitäisi korvata budjettirahalla.

Palveludirektiiviehdotus ei rajaa rahapelejä pois kilpailun piiristä, ja komissio on päättänyt selvittää pelitoiminnan EU-laajuisesti. Jos asetusehdotus menee läpi, avaa se periaatteessa rahapelitoiminnan ylikansalliselle päätöksenteolle.

Pelimonopoliyhtiöiden huolen ymmärtää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää