Valikko

jfkkenttä

Vantaan Hitech-ohjelma on tuonut satoja uusia työpaikkoja

Huipputekniikan yritystoiminnan kehittämisen ohjelma on alkanut Vantaalla menestyksekkäästi.

Uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan tuottamiseen tähtäävä Hitech-ohjelma on puolitoistavuotisen toimintansa aikana tuonut Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyyteen Aviapolis-alueelle kymmeniä uusia yrityksiä. Työpaikkojen määrä on lisääntynyt sadoilla.

– Pelkästään ohjelman käytännön toteutuksesta vastaavaan Technopoliksen yrityspuistoon on sijoittunut 45 yritystä, joissa on yhteensä 270 työpaikkaa, kehittämispäällikkö Ritva Alatalo Vantaan kaupungilta kertoo.

Hänen mukaansa myös muut yrityskeskittymät ovat houkutelleet uusia toimijoita alueelle. Näiden kokonaismäärästä tai syntyneistä työpaikoista ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa, sillä ohjelman seurantajärjestelmä on vasta kehitteillä.

Neljän miljoonan euron ohjelmabudjettia rahoittavat Vantaan lisäksi yksityiset yritykset ja julkiset rahoittajat, kuten Uudenmaan liitto ja Uudenmaan TE-keskus.

Taloussanomat-STT

Pohjalainen Best Hall pystyttää

jättihallin JFK:n lentokentälle

Keskipohjalainen Best-Hall aloittaa tänä syksynä jättihallin rakentamisen Yhdysvaltoihin, JFK:n kentälle.

Teräsristikkorunkoinen muovikatehalli tulee olemaan 25 metriä korkea ja 80 metriä sivuiltaan.

Halli toimii jatkossa suurimpienkin konetyyppien jäänsulatushallina.

Yritys on tehnyt useita toimitus- ja pystytyssopimuksia ulkomaille. Lähimmän vuoden sisällä Best-Hall toimittaa suurikokoisen jalkapallohallin myös Venäjälle Siperian perälle Magadanin kaupunkiin. Ensi syksynä yritys aloittaa hallitoimituksen Islantiin.

Muita toimituksia tulee olemaan Italiaan, Sveitsiin, Slovakiaan, Tshekkiin, Saksaan, Itävaltaan, Ranskaan, Norjaan, Viroon, Latviaan, Ukrainaan ja Liettuaan.

Muovikatteisia hallirakenteita tekevän Best-Hallin liikevaihto oli viime vuonna 17,6 miljoonaa euroa ja yritys työllistää Keski-Pohjanmaalla Kälviän kunnassa 105 henkilöä.

Viennin osuus yrityksen tuotannosta on tällä hetkellä noin puolet.

Taloussanomat

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää