Valikko

Yritykset vahvistavat taseitaaninvestointien kustannuksella

Suomalaisen keskivertoyrityksen omavaraisuusaste on noussut jo yli 50 prosenttiin, kertoo yritysreittaaja Dun & Bradstreet selvityksessään

Suomalaiset yritykset ovat selvinneet keskimääräisesti hyvin suhdanneheilahteluista, mutta epävarmat talousnäkymät eivät edelleenkään rohkaise yrityksiä investointeihin tai uusien työntekijöiden palkkaamiseen.

Velanoton sijaan yritykset vahvistavat mieluummin taseitaan, ilmenee yritysten luottokelpoisuutta luokittelevan Dun & Bradstreetin selvityksestä.

Kolme neljästä yrityksestä teki voittoa

– Suomalaiset yritykset ovat nyt todella hyvässä tilanteessa, sillä mediaaniyrityksen omavaraisuusaste on noussut yli 50 prosenttiin, D & B Finlandin myyntipäällikkö Matti Rahikka sanoo.

– Se on hyvää eurooppalaista tasoa.

Rahikan mukaan omavaraisuusasteen nousu antaa jo aiheen pohtia, onko suomalaisista yrityksistä tullut liiankin varovaisia tulevaisuuden suhteen.

– Yrityksillä olisi varaa palkata nyt lisää työntekijöitä. Riskejä halutaan kuitenkin välttää, eivätkä yritykset uskalla lähteä uusille alueille.

Erityisen varovaisia ovat Rahikan mukaan olleet suuryhtiöiden alihankkijat, jotka pelkäävät tuotannon siirtymistä halvemman kustannustason maihin.

D & B:n selvitys perustuu yritysten viime vuoden tilinpäätöstietoihin, joita on verrattu vuoden 2002 lukuihin. Vertailussa on mukana runsaat 41 000 liikevaihdoltaan suurinta yritystä, joista noin 73 prosenttia teki viime vuonna voitollisen tuloksen. Noin 23 prosenttia yrityksistä teki tappiota.

Vertailussa mukana olleiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 286,5 miljardia euroa, jolla ne saavuttivat runsaan 10 miljardin euron nettotuloksen. Vuoteen 2002 verrattuna yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ja tulos hieman paranivat.

Rahikan mukaan yllättävää vertailussa oli muun muassa se, että yritykset ottavat nyt enemmän lyhytaikaisia velkaa pitkäaikaisten lainojen sijaan.

– Tämäkin kertoo siitä, että yritykset eivät nyt suunnittele toimintaansa kovin pitkäjänteisesti, Rahikka sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää