Valikko

Autokaupan pintajarrutusjatkuu myös ensi vuonna

Isot asuntoluotot ja yleinenepävarmuus arveluttavat yksityisostajia, yritysmyynti pysyy kysymysmerkkinä

Veroalen autokaupalle tuoma selkeä kasvupiikki jäi runsaan vuoden pituiseksi. Kuluvan vuoden henkilöautomyynti on jäämässä viime syksyn ennusteista lähes 10 000 kappaletta eli runsaaseen 140 000 autoon.

Ensi vuodelta autokauppiaat odottavat noin 138 000 auton myyntiä, joka vastaisi alalla kultaisten muistojen 1980-luvun keskitasoa.

Selkeintä autokuumeen lasku on yksityisasiakkailla, erityisesti alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden joukossa. Innostusta jarruttavat pelko asuntolainojen korkojen noususta ja kasvava huoli oman työpaikan puolesta.

TNS Gallupin elo–syyskuussa tekemässä kyselyssä näkyi selvä käänne synkempään juuri syyskuun aikana.

– Monissa talouksissa ei ole asunnon vaihdon jälkeen enää varaa auton hankintaan, arvioi Autoalan keskusliiton puheenjohtaja Matti Pörhö esitellessään suhdannenäkymiä autoalan ammattilaisille eilen Helsingissä.

Yritysautokauppa on takunnut pakettiautoja lukuunottamatta jo useamman vuoden ajan, ja epävarmuus näyttää jatkuvan. Vaikka ostoaikeet ovat yritysten autohankinnoista päättävien keskuudessa hieman aiempaa korkeammalla, on yrittäjien ja johtajaportaan autoinnostus laskussa.

Käyrien alamäkeen tekevät poikkeaman eläkeläiset, jotka veloista ja rasitteista vapautuneina voivat rauhassa investoida myös autoihin.

– Ala pystyy työllistämään ja kasvamaan näilläkin myyntimäärillä, Pörhö painotti.

Kysyntä kasvaakeskiluokassa

Autoalan lähikuukausien kysymysmerkkeihin lukeutuu uusien autojen hintaharmonisointi Euroopan unionin alueella.

Tehdashintojen yhdenmukaistaminen kasvattaa välirahoja entisestään.

Oman lisänsä tuo myös polttoaineen hinta. Jos kuluttajien kipukynnys nousee liian korkeaksi, se heijastuu auttamatta myyntimääriin.

Ylenpalttiseen synkistelyyn ei Pörhön mukaan silti ole aihetta, sillä vaihtoautokauppa käy kitkattomasti ja kysyntä keskittyy niin käytetyissä kuin uusissa aiempaa kalliimpiin ajopeleihin. Uusista autoista entistä useampi osuu 24 000–28 000 euron hintaluokkaan. Käytetyistä noin 40 prosenttia on yli 20 000 euron hintaisia.

Passiiviseksi moititusta myyntitavasta saatetaankin Pörhön mukaan nähdä ensi vuonna irtiottoja.

– Hyville käytetyille näyttää olevan kysyntää. Se voi lisätä kauppiaiden riskinottohaluja ja sitä kautta myös uusien autojen myyntiä, ennustaa Pörhö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Talvivaaran osakkeista 0,0001 euron ostotarjous – ”Olen vetänyt henkselit osakkeiden yli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää