Valikko

Japanin vauhti kiihtyy, Yhdysvaltojen tilastot sotkuisia

Yhdysvaltojen tilastojen antama kuva talouden tilasta on edelleen sotukuinen. Eilisen tiedot kertoivat palkansaajien ansioiden kohonneen elokuussa 0,4 prosenttia heinäkuisesta, mutta heidän kulutuksensa pysyi entisellään. Heinäkuun lukuja tarkistettiin samalla ylöspäin, ja kulutuksen 0,3 prosenttiyksikköä ennakoitua vahvempi muutos söi elokuun nousua, minkä voi tulkita merkitsevän joko sitä, että kuluttajat kuluttivat elokuulta odotetut lisäansiot jo heinäkuussa, tai sitä, että kulutuksen kasvu on hidastumassa syksyn mittaan koska epävarma talouskehitys vähentää kuluttajien velanottohalua. Toinen eilinen tilasto kertoi uusien työttömiksi ilmoittautuneiden määrän ylittäneen odotukset selvästi, mahdollisesti heikentyvien työmarkkinoiden vuoksi vaikka nousua selitettiinkin hirmumyrskyjen aiheuttamalla tilapäisvaikutuksella. Viikoittaiset ilmoittautumiset kuitenkin vaihtelevat voimakkaasti, joten viikon kuluttua saatavasta syyskuun työllisyystilastosta toivotaan selvempää osviittaa Yhdysvaltojen työmarkkinoiden suunnasta. Tilastot kertoivat eilen myös Chicagon alueen teollisuustuotannon vahvasta kehityksestä, mikä saattaa antaa vetoapua tämänpäiväiselle kansalliselle ISM-indikaattorille.

Japanin teollisuuden odotukset ovat ennätystasolla. Neljännesvuosittainen Tankan-indeksi on kiivennyt heinäkuun 22 pisteestä 26 pisteeseen odotetun 23 sijasta. Pisteluku on korkein sitten vuoden 1991. Japanilaisyritysten tuotanto ja tulokset ovat kehittyneet voimakkaasti, ja talouden kasvun arvioidaan olevan entistä kestävämmällä uralla.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien ensimmäinen televisioväittely näyttää päättyneen jotakuinkin tasapeliin. Lehtitietojen mukaan suuria yllätyksiä ei saatu, ja haastaja John Kerry esiintyi pelättyä vakuuttavammin eikä joutunut presidentti Bushin jyräämäksi. Kerry on kuitenkin edelleen mielipidemittauksissa jäljessä, ja eron kurominen kiinni vaatii vielä ponnistuksia. Jännitys pitää myös markkinoita varpaillaan.

Raakaöljy on jatkanut hermoilua. West Texas kallistui yöllä 49,5 dollarista 50 dollarin haamurajalle ennen kuin vetäytyi 49,6 dollariin ja Brent on vaihdellut 46,7 ja 47,5 dollarin välillä asettuen aamusta Aasiassa 47 dollariin.

Osakemarkkinat polkivat Yhdysvalloissa enimmäkseen paikallaan. S&P 500 jäi entiselleen ja Nasdaq vahvistui 0,15 prosenttia. Sen sijaan Dow Jones heikkeni 0,6 prosenttia lääkejätti Merckin painamana. Merck ilmoitti vetävänsä yhden menestystuotteistaan, suositun reumalääke Vioxxin, markkinoilta siinä havaittujen virheellisyyksien vuoksi, ja yhtiön kurssi painui 27 prosenttia. Aasiassa Tankan ja tilikauden jälkipuoliskon alku ovat vetäneet osakekursseja: Nikkei on on noussut 1,4 ja Topix 1,2 prosenttia. Hang Seng ja Kospi ovat seuranneet 1,3 ja 1,4 prosentin nousuin. Eurooppa etsii suuntaa vahvistuvan euron ja Saksan tilastojen lomassa.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen tuotto on luisunut 2,67 prosentista 2,61 prosenttiin ja kymmenvuotinen vaihdellut 4,05 ja 4,15 prosentin välillä päätyen aamusta 4,13 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen tuotto painui eilen 2,61 prosentista 2,58 prosenttiin ja kymmenvuotinen pysyi 3,98 ja tasan 4 prosentin välillä. Rahamarkkinakorot jatkavat hinnoista laskusuuntaa, ja viikonlopun alla eurotalletusten turvasataman suosio jatkunee.

Valuuttamarkkinoilla dollari sukelsi aamusta 111 jenistä 110 jeniin Tankanin vetäessä sijoituspääomaa Tokion osakemarkkinoille. Euro kiipesi eilen 1,233 dollarista 1,2355 dollarissa olleelle tekniselle vastustasolle jonka murtuminen nosti yhteisvaluutan 1,243 dollarin tienoille. Euro on jo lähellä heinäkuista 1,245 huippunoteerausta, jonka murtuminen saattaa laukaista uuden teknisen loikan ylöspäin. Jeneissä mitattuna euron arvo on vaihdellut 136 ja 137 jenin välillä.

Euroalueelta on luvassa runsaahko tilastoanti, Saksan elokuun vähittäismyyntiluvut kertovat talouden kasvun kehityksestä ja antavat viitettä sen jatkumisesta. Luvassa on myös tietoa Saksan, Ranskan ja koko EU:n teollisuuden näkymistä ja Italian budjettivajeesta. Yhdysvalloista saadaan teollisuuden syyskuun ISM-indikaattori, jonka ennakoidaan heikentyneen elokuun 59 pisteestä 58 pisteeseen, mutta edelleen osoittavan tuotannon kasvua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää