Onko eduskunta oikea omistaja Yleisradiolle?

Tämän viikon skandaali on Yleisradion toimitusjohtajafarssi. Poliitikot eivät kyenneet valitsemaan Yleisradiolle uutta toimitusjohtajaa, vaikka aikaa on ollut valita pari vuotta.

Suoritus on hallintoneuvoston puheenjohtajalta Markku Laukkaselta ja varapuheenjohtajalta Jouni Backmanilta surkea. Huono suoritus se on koko hallintoneuvostolta.

Viime viikonvaihteessa Backman antoi nimensä tunnusteltavaksi. Laukkanen ei informoinut riittävästi omaa keskustan ryhmäänsä saatikka muiden ryhmien edustajia. Backman ei mennyt läpi tiistaisessa hallintoneuvoston kokouksessa. Keskiviikkoiltana Backman veti ehdokkuutensa pois.

On suomalaisten aliarviointia, että Jouni Backmanin ehdokkuus yritettiin esitellä epäpoliittisena. Poliittinen kokemus on varmasti hyväksi monessa tehtävässä, mutta Yleisradion pääjohtajalla pitäisi olla myös kokemusta yritysjohdosta ja mediasta. Kaksi jälkimmäistä eivät ole Backmanin vahvuuksia.

Yleisradion poliittinen läänitysjärjestelmä on romahtanut. Vaikka Laukkasta ja Backmania voi syyttää huonosta valmistelusta, toimitusjohtajan valinnan epäonnistuminen kertoo myös järjestelmän ja hallintoneuvoston heikkouksista.

Yleisradion on viimeinkin aika siirtyä myös ylimmän johdon tasolla nimittämään ammattilaisia. Media on yhtä vakavasti otettava toimiala kuin muutkin teolliset- tai palvelualat. Niiden johtoon tarvitaan ammatillisesti päteviä, ei vain ja ainoastaan poliittisesti kunnostautuneita.

Olisikohan aika siirtää Yleisradio liikenne- ja viestintäministeriön alaisuuteen. Eduskunnalla on alaisenaan nimittäin lisäksi vain Suomen Pankki ja Kela.

Seppo Niemelän (kesk.) työryhmön ehdotukset ovat sinänsä oikean suuntaisia, mutta asia jää kuitenkin vielä kesken.

Yle kilpailee viestinnässä kaupallisten toimijoiden kanssa. Suomen Pankilla ja Kelalla ei ole kilpailijoita.

Yleisradiolla on suomalaisessa viestinnässä merkittävä tehtävä. Sen on pidettävä yllä vahvaa uutis- ja ajankohtaisohjelmistoa samaan aikaan, kun kaupalliset kanavat viihteellistyvät.

Sen tehtävä on myös hoitaa suuret tapahtumat kuten olympialaiset kunnialla. Ateenan kisat osoittivat jo, että ainakin television puolella Yle on jäämässä jälkeen eurooppalaisista yleisradioyhtiöistä.

Ylen on mietittävä tarkoin, mitä julkinen palvelu on – mihin se rahansa laittaa. Nykyinen kaikkea kaikille ja vähän heikommalla laadulla ei ole oikea vastaus. Tarvitaan tahto ja suunta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää