Asuntolainojen yksilölliset vaihtoehdot lisääntyvät

Laina-asiantuntijat ovat olleet jo pitkään huolissaan siitä, miten asuntolaina-asiakkaat selviävät asuntolainojensa hoidosta, kun korot viimein kääntyvät nousuun. Rahoitustarkastus varoitti tällä viikolla kotitalouksia siitä, että korkoriskeiltä on vaikea suojautua korkojen noustessa.

Moni pankki on suositellut kotitalouden korkoriskin hallintaan kiinteiden 3–7 vuoden lainakorkojen käyttöä. Kiinteäkorkoiset lainat ovat kuitenkin lainaa otettaessa yleensä 1–1,5 prosenttiyksikköä vaihtuvakorkoisia kalliimpia, joten niiden suosio on jäänyt matalaksi. Osa pankinjohtajista on kehottanut suhtautumaan ylimääräiseen kuluun kuten palovakuutusmaksuun.

Muitakin vaihtoehtoja on. Pankit markkinoivat jo lainojen oheen erilaisia kuukausimaksullisia sijoituksia, joiden avulla velallisella on mahdollisuus joko vaurastua tai varautua korkojen nousuun.

Osuuspankki vei vakuutusmaksuajattelun pidemmälle tuomalla myyntiin korkokattolainan. Lainaa nostettaessa maksetaan ylimääräinen maksu ja lainasopimukseen kirjataan kattokorko, jota ylemmäksi lainan korko ei nouse.

Suomen Rahatieto SRT:n toimitusjohtaja Seppo Rekonen toivoi noin vuosi sitten pankeilta vaiheittaisia asuntolainoja, joissa lainan hoitokulut ja laina-aika pysyisivät hallinnassa. Laina-ajan hallinta on tärkeää esimerkiksi 40-50-vuotiaille lainanottajille, jotta lainanhoitoon ei tarvitsisi varautua enää eläkeiän alkaessa.

Rekosen mukaan pankille maksettavan vakuutusmaksun vaihtoehto osalle velallisista on kerätä itse ylimääräistä pesämunaa ja käyttää sitä korkojen noustessa. Asuntolainamarkkinoilla tarvitaan erilaisia rahoitustuotteita.

– Kiinteäkorkoisen lainan ottamisessa ajoitus on tärkeää. Se on edullinen vaihtoehto silloin, kun pitkät korot ovat pudonneet poikkeuksellisen lähelle lyhyitä korkoja. Kun lehdistö toitottaa korkojen nousua, kiinteän koron ottaminen on yleensä jo myöhäistä, Rekonen sanoo.

Rekonen muistuttaa, että laskennallisesti ylimääräinen raha kannattaa lähes aina käyttää lainan lyhennyksiin. Säästöjen kerääminen lisää kuitenkin oman talouden joustavuutta.

Osuuspankkien korkokattolaina muistuttaa melko paljon vaihtuvakorkoisen ja kiinteäkorkoisen lainan yhdistelmää. Pankki toteuttaa korkokaton korkojohdannaisten avulla. Korkojohdannaisten hinnat heijastavat sijoittajien korko-odotuksia samaan tapaan kuin valtion pitkäaikaisten lainojen korotkin.

Oheisessa laskuesimerkissä on korkokattolainan kertakustannus jaettu viidelle vuodelle siten, että se nostaa lainan hintaa noin 0,4 prosenttiyksiköllä. Kokonaiskustannus vastaa siten läheisesti lainapakettia, jossa velallinen ottaa puolet vaihtuvakorkoista lainaa ja puolet kiinteäkorkoista lainaa. Korkokaton kustannukseen vaikuttaa markkinatilanne sekä valitun katon taso ja voimassaoloaika.

Kuviossa oletetaan, että markkinakorot nousisivat nopeasti yli 5 prosentin samaan tapaan kuin vuosina 1999–2000. Vaihtuvakorkoisen, euribor- tai prime-korkoon sidotun lainan ottaja joutuisi varautumaan jopa lainakoron kaksinkertaistumiseen. Kiinteän koron tai korkokaton käyttäminen leikkaisi pahimman korkopiikin pois, mutta nostaisi lainanhoitokuluja matalien korkojen aikana.

Esimerkkilaskelma ei ole ennuste, eikä sen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä lainamuotojen paremmuudesta. Keskinäinen edullisuus määräytyy toteutuvan korkokehityksen perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    6. 6

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    7. 7

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    8. 8

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    9. 9

      Kaljarallille on povattu hiipumista, mutta viime vuonna se ei näkynyt

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää