Valikko

Yhteistyökyky on kärkitoimistojen heikko kohta

Markkinointiapalvelevista toimi-aloista huonoimmintunnettuja ovatmainostoimistot
Taloustutkimuksen keväällä tekemä perinteinen kysely markkinoinnin päättäjien keskuudessa selvitti 41 mainostoimiston tunnettuutta.

Joukossa oli vain kolme, jotka yli puolet vastaajista tunsi edes nimeltä: 1990-luvulla perustetut Hasan & partners ja Taivas sekä ensi vuonna 70-vuotisjuhliaan viettävä SEK & Grey.

Markkinointia palvelevista toimialoista mainostoimistot ovatkin heikoimmin tunnettuja.

Taloustutkimuksen selvityksessä vähintään toimiston nimen tunnisti keskimäärin 28 prosenttia vastaajista.

Muut tutkimuksen palveluyritykset olivat ulkomainonnan tai suoramarkkinoinnin tekijöitä, ulkomainosyhtiöitä, mediatoimistoja ja markkinatutkimusyhtiöitä.

Parhaiten markkinointipäättäjät tunsivat ulkomainosyhtiöt. Ne myös saivat vastaajilta korkeimman yleisarvosanan.

Työn jälki mainostoimistoissa on markkinointipäättäjien mielestä keskimäärin tyydyttävää. Kouluarvosana-asteikolla 4–10 tulos oli 7,6.

Arvioinnin kohteena oli työn hinta–laatu-suhde, toimiston luovuus, strategiaosaaminen, yhteistyökyky ja kiinnostavuus yhteistyökumppanina sekä mainonnan tuloksellisuus.

Toimistojen parhaimmistoa yleisarvosanalla mitattuna ovat PHS, Hasan & partners, Bob Helsinki, Taivas, SEK & Grey, Dynamo, Skandaali, Creator Grey, Imageneering ja Satumaa.

Kymmenen kärjessä -joukon tämän vuoden tulokas on Imageneering, joka IROn vastikään tehdyssä tutkimuksessa ei nouse esiin.

Taloustutkimuksen kymmenen kärjessä -ryhmästä putosi tällä kertaa DDB Helsinki.

Eniten mielikuvaa toimistosta parantaa yhteistyökyky, mainonnan tuloksellisuus ja luovuus. Pahimmin pielessä on markkinointiammattilaisten mielestä hinnan ja laadun suhde.

Yleisarvosanan kärkikolmikolla luovuus ja mainonnan tuloksellisuus olivat huippuluokkaa.

Yhteistyökyky näillä toimistoilla oli selvästi heikommin kehittynyttä.

PHS sijoittui yhteistyökyvyltään sijalle 10 ja Bob sijalle 15.

Luovin ja tuloksellisin Hasan & partners oli yhteistyökyvyssä 34:s. Yhteistyökyvyn taso heikensi joka neljännen toimistoa arvioineen mielikuvaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää