Valikko

Uhat ja lääkkeet tiedossa,uskallusta puuttuu

Suomi on menestynyt viime vuosina taloudellisesti suhteellisen hyvin verrattuna muihin EU-maihin. Teollisuusmaiden järjestön OECD:n tiistaina julkaisema Suomi-raportti suorastaan ylistää Suomen menestymistä kymmenen viime vuoden aikana.

OECD:n mukaan 1990-luvun loppupuolella tuotannon ja tuottavuuden kasvu oli Suomessa teollisuusmaiden nopeinta. Suomen toipuminen kansainvälisestä taantumasta on ollut vahvempaa kuin euroalueella keskimäärin. Suomi oli yksi harvoista Euroopan maista, joka pääsi mukaan uuden talouden imuun.

Raportin perusteella voi todeta, että Suomessa on osattu tehdä oikeita päätöksiä. Suomen menestys on näkynyt muun muassa siinä, että Suomi on sijoittunut hyvin eri tahojen tekemissä kilpailukykyvertailuissa. Menneiden muisteleminen ei auta tulevaisuuden haasteissa. OECD:n mukaan väestön ikääntyminen uhkaa Suomen talouden kehittymistä tulevaisuudessa. Suomen talouskasvua uhkaa hyytyminen ensi vuosikymmenellä, jos nykyinen politiikka ei muutu.

OECD:llä on lista tutuista keinoista, joiden avulla synkkä tulevaisuus voidaan välttää: kilpailua pitää lisätä, työmarkkinoille lisää joustoa, valtion yritysomistusta vähennettävä, maataloustukia vähennettävä ja eläkeikää pitää nostaa. Hallituksen tavoitetta 100 000 työpaikan lisäämisestä vuoteen 2007 mennessä OECD pitää kunnianhimoisena. Tavoitetta ei saavuteta nykyisillä toimilla, vaan se edellyttää perusteellisia uudistuksia.

Meneillään oleva globalisaatiokehitys lisää haasteita. Nokian varatoimitusjohtajan Matti Alahuhdan mielestä Suomi osallistuu kilpailuun yritysten sijoittautumisesta kehnosti valmistautuneena. Alahuhdan mielestä Suomessa ei ole valitettavasti tehty viime vuosina paljoakaan tilanteen parantamiseksi. Parantamisen varaa löytyy koulutuksen tason nostamisessa, verotuksessa ja kustannustasossa.

Tulevaisuuskeskusteluun osallistuu myös Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA. Järjestön tiistaina julkistamassa Suomen Menestyksen Eväät -raportissa maalaillaan synkkää kuvaa pysähtyneisyyden Suomesta. Globalisaatio on viemässä parhaat työpaikat ja yritykset mennessään, ja väestön ikääntyminen lisää ongelmia. Uhkakuvien välttämiseksi raportti listaa varsin tuttuja keinoja. Elinkeinoelämän kannalta uutta on ajatus negatiivisesta tuloverosta, koska nykyinen meno on hinnoitellut matalan tuottavuuden ryhmät ulos työmarkkinoilta. Ajatus tasaverosta nousi jälleen esiin.

Sekä OECD:n, Nokian varatoimitusjohtajan että EVA:n esittämät uhkakuvat ovat tuttuja. Uusia eivät ole myöskään esitetyt keinot, joiden avulla uhkakuvia voitaisiin välttää. Miksi mitään ei tapahdu tai tapahtuu liian hitaasti, jos uhat ja lääkkeet on kerran tunnistettu? Onko Suomi menossa ajopuuna globalisaation syövereihin?

Murrosvaiheessa on kysymys valtavasta uusjaosta. Työn ja pääomien lisäksi jaossa on myös maailmankaupan tulevaisuus. Tällä hetkellä on vaikea arvioida, kuinka yksittäisten maiden muutoksessa käy. Suomella ei ole varaa jäädä muistelemaan vanhoja, vaan on otettava aktiivinen toimijan rooli.

EVA perää raportissaan kansakunnan uudistumiskykyä sekä uutta johtajuutta gallupien sijaan. Neuvojia ja asiantuntijoita riittää, mutta kuka uskaltaa tehdä päätöksiä ja ottaa vastuun? Arvostelijoiden on kuitenkin hyvä muistaa, että demokratiassa jokaisella on mahdollisuus laittaa itsensä likoon ja nousta vastuunkantajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää