Valikko

Vakuutusyhtiöt aikovatliittyä EK:n jäseneksi

Myös Pankki-yhdistys jatkaa EK:n kanssakeskustelujajäseneksiliittymisestä

Tammikuun alussa virallisesti aloittava Elinkeinoelämän keskusliitto EK on saamassa siipiensä suojiin myös pankki- ja vakuutusalan etujärjestöt.

Pisimmälle keskusteluissa on edennyt Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto. Liiton hallituksen puheenjohtaja, Sammon konsernijohtajan varamies Kari Stadigh sanoo, että liittymisasia on esillä hallituksen seuraavassa kokouksessa marraskuun 8. päivänä.

Muodollisesti liittymisestä EK:hon päättää liiton vuosikokous.

– Olemme kaikin tavoin myötämielisiä EK:n syntymiseen. Erityisesti Brysselin suunnalla suomalainen elinkeinoelämä tarvitsee yhteistä voimaa, Stadigh perustelee.

”Vakuutusalan erityispiirteet huomioitava”

Stadighin mukaan Vakuutusyhtiöiden keskusliiton tulo EK:n jäseneksi edellyttää kuitenkin, että vakuutusalan erityispiirteet otetaan huomioon yhteisessä edunvalvonnassa.

– Vakuutusyhtiöiden keskusliitto on yhteiskunnallinen vaikuttaja. Meillä on laaja kontaktipinta ja toimimme muun muassa lausunnonantajana monissa julkisen sektorin valmisteluasioissa.

Myös Suomen Pankkiyhdistys on käynyt keskusteluja EK:n jäsenyydestä. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, Sammon varatoimitusjohtaja Mika Ihamuotila on kuitenkin niukkasanainen neuvottelujen etenemisestä.

– Keskustelemme nyt siitä, millä ehdoilla Pankkiyhdistys tulisi mukaan EK:hon, Ihamuotila sanoo.

Pankkiyhdistys eikommentoi aikataulua

Ihamuotila ei halua kuitenkaan kommentoida tarkemmin ”keskustelujen tarkempaa sisältöä tai aikataulua”.

Sekä Pankkiyhdistyksen että Vakuutusyhtiöiden keskusliiton liittymisneuvotteluja vauhdittaa tieto, jonka mukaan EK:n luottamustehtävien jakamisesta on määrä tehdä päätökset vielä marraskuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää