Uusia bioyrityksiä syntyy jälleenkovaa vauhtia

Kai Lahtonen aloitti perjantaina Turun Biolaakson toimitusjohtajana

Bioalan pahimmat rahoitusongelmat ovat alkaneet jo helpottaa, mikä näkyy muun muassa uusien bioyritysten lisääntymisenä. Turun Biolaakson emoyhtiön, Turku Science Parkin toimitusjohtajan Kari Toivosen mukaan uusia bioalan yrityksiä on elokuun loppuun mennessä syntynyt heillä jo seitsemän, kun koko viime vuonna luku oli vielä viidessä.

– 1990-luvun lopulla uusia bioyrityksiä syntyi toistaiseksi ennätystahtiin, noin 10–12 yritystä vuodessa. Nyt ollaan taas lähes samassa vauhdissa, sanoo Toivonen.

Turun Biolaakso sai perjantaina uuden toimitusjohtajan. Kai Lahtonen siirtyi toimitusjohtajan tehtäviin bioyhtiö Hormos Medicalista, jossa hän toimi markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtajana.

Biolaaksoa aikaisemmin luotsannut Juhani Leppä ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästä toukokuussa. Leppä jatkaa Biolaakson sisaryrityksen, ICT Turun hallituksen jäsenenä.

– Haimme toisenlaista toimitusjohtajaa Biolaakson uuteen kehitysvaiheeseen, sanoo, Turku Science Parkin toimitusjohtaja Kari Toivonen.

Ala kaipaaulkomaisia tulokkaita

Leppä tunnettiin entisenä Turun kaupunginjohtajana ja siten omistajatahon tuntijana. Nyt katse halutaan siirtää kansainvälisyyteen.

Lahtonen luettelee viime talvena hyväksytyn Turun biostrategian tavoitteita, joiden mukaan Turun Biolaaksoon pitäisi saada lisää ainakin kaksi kansainvälistä tutkimusyksikköä ja vähintään kolme kansainvälistä alan yritystä. Hän uskoo, että Hormos Medicalissa ja sitä ennen Orion Pharmassa hankittu vajaan 30 vuoden kokemus auttaa Biolaakson markkinoinnissa muualla Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Lahtonen uskoo, että Turun kaupungin taloudelliset rahkeet riittävät kansainvälisen tunnettuuden hankkimiseen. Toivonen kiirehtii lisäämään, että varoja ei tarvita niin paljon, kun tiedetään, mihin markkinointi kohdennetaan.

– Emmehän me ole aloittamassa alusta, vaan Turun Biolaakson tunnettuus on jo varsin hyvä, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    5. 5

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    6. 6

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    7. 7

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    8. 8

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää