Öljy kallistuu taas, kauppavaje söi dollaria

Yhdysvaltojen öljyvarastojen osoittautuminen toivottua pienemmiksi on nostanut jälleen raakaöljyn hintaa ja painanut osakekursseja alemmas. Samalla Yhdysvaltojen elokuun kauppavajeen nousu heinäkuun 50 miljardista dollarista 54 miljardiin on heikentänyt dollaria. Irakissa sotatoimet ovat kiihtyneet jälleen, ja Yhdysvaltojen ilmaisku Fallujaan ei ainakaan rauhoita tilannetta. West Texas-öljy kallistuikin viime yönä 53,5 dollarista 54,8 dollariin tynnyriltä, Brent on pysynyt noin 51 dollarissa.

Japanissa talouden ennakoivaa suhdanneindikaattoria on tarkistettu hieman alaspäin, mutta vastaavasti kuluttajaluottamus on jonkin verran voimistunut mikä lupaa kotitalouksilta tukea maan talouskasvulle vaikka Tokion tavaratalojen myynti onkin heikentynyt vuoden takaisesta.

Osakemarkkinoilla öljy painoi kurssit laskuun. Yhdysvalloissa kaikki pääindeksit laskivat noin prosentin. Japanissa Nikkei heikkeni 0,2 ja Topix 0,4 prosenttia. Hang Seng on pysynyt ennallaan ja Kospi laskenut 0,8 prosenttia. Elektroniikkateollisuuden vientiodotukset kärsivät öljyn hinnan noususta. Eurooppa valmistautuu viikonloppuun ja etsii vihjeitä euron kurssista ja korkojen laskusuuntauksesta.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto on laskenut 2,5 prosentista 2,46 ja kymmenvuotinen 4,06 prosentista 4,02 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen pysyi eilisen 2,44 prosentissa ja kymmenvuotinen laski 3,9 prosentista 3,88 prosenttiin. Euroalueen rahamarkkinakorkojen laskuvire on entisellään, vuoden talletus tuottaa 2,27 prosenttia kun eilinen euribor-noteeraus oli hieman yli 2,30 prosenttia.

Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltojen kauppavaje pudotti dollarin 109,8 jenistä 109,2 jeniin ennen kuin suunta kääntyi ja dollari palasi 109,5 jeniin. Äkkikäännös vihjaa Japanin keskuspankin joko toimineen tai varoittaneen toiminnan mahdollisuudesta 109 jenin tienoilla. Euro kipusi tilaston jälkeen 1,235 dollarista 1,242 dollariin ja on vakiintunut 1,24 dollarin tuntumaan. Samalla yhteisvaluutta on kallistunut 135,4 jenistä 135,8 jeniin.

Päivän tilastoanti on runsaanlainen. Euroalueelta saadaan hajatietoja kuten Ranskan elokuinen ja Espanjan heinäkuinen vaihtotase. Yhdysvalloista luvassa ovat tuottajahinnat, vähittäismyynti ja teollisuustuotanto syyskuulta. Talouden suunnan kannalta avaintietoja ovat vähittäiskaupan muutos edelliskuusta ja teollisuuden kapasiteetin käyttöaste, jotka kertovat kulutuksen taloudenkasvuun tuomasta panoksesta ja teollisuuden investointitarpeen kehityksestä. Viikonloppu aiheuttaa markkinoille jo tavanomaiset liikkeet eurotalletusten tarjoamaan turvaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää