Arjen ja juhlan kullan kimallus

Yritys: Au3 Design Oy.

Perustettu: Maaliskuussa 2003.

Sijainti: Helsinki.

Yrittäjät: Tero Hannonen, 31 ja Jussi Louesalmi, 28.

Liikeidea: Au3 Design tarjoaa kultasepänpalveluja. Korujen lisäksi tuotepalettiin kuuluvat esimerkiksi aterimet ja maustesirottimet. Myyntigalleriassa myydään piensarjoina tai yksittäiskappaleina valmistettuja tuotteita. Suuri osa tuotannosta on toistaiseksi ollut tilaustöitä, kuten kesän hittituotteeksi nousseet uniikit vihkisormukset. Muotoilupalveluita tarjotaan myös yrityksille.

Hannonen ja Louesalmi vuokraavat työpöytäpaikkoja myös muille kultasepille. Työyhteisöön kuuluu tällä hetkellä yhteensä kahdeksan kultaseppää.

Tausta: Ajatus yhteisen yrityksen perustamiseen syntyi jo Hannosen ja Louesalmen opiskeluvuosina Lahden Ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa.

Tavoite: Kultaseppätiimi seuraa sekä muotoiluun että valmistusmenetelmiin liittyviä kehitystrendejä ja pyrkii myymään korkealuokkaisia ja yksilöllisiä tuotteita. Tuotevalikoimaa uusitaan ja kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeen perusteella.

Mistä neuvoja: Liiketoimintasuunnitelmaan saatiin pohja Lahden Ammattikorkeakoulun yrityskurssilta. Yrityksen perustamiseen ja rahoituksen järjestämiseen haettiin neuvoja TE-keskuksesta. Perustamisessa hyödynnettiin myös yrityksen kirjanpitäjän ammattitaitoa. Toiminnan käynnistymisen jälkeen Hannonen ja Louesalmi ovat saaneet konsultaatiota Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksen yhteydessä toimivasta Arabus-yrityshautomosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää