Veroja kiristetään OECD:ssä, mutta höllätään Suomessa

Ruotsin veroprosentti on yhä maailman huippua

OECD-maissa kerättiin viime vuonna jälleen yhä enemmän veroja parin aiemman verohelpotusvuoden jälkeen.

Suomi sen sijaan kuului yhä edelleen veronkeventäjien sarjaan yhdessä muun muassa Yhdysvaltojen kanssa.

Suomessa veroaste aleni vuodesta 2000 vuoteen 2003 noin kolme prosenttiyksikköä, kuten Ruotsissakin.

Yhdysvalloissa bruttokansantuotteeseen suhteutettu verorasitus keveni samassa ajassa 4,5 prosenttiyksikköä.

Talouden yhteistyö- ja kehitysjärjestön eilen julkistamien tietojen mukaan verojen osuus bruttokansantuotteesta aleni Suomessa vajaaseen 45 prosenttiin.

OECD-maista Ruotsi kerää ankarimmin veroja, lähes 51 prosenttia bkt:sta.

Tanskan veroaste on 49 prosenttia.

OECD-maiden keskimääräinen veroaste on 26,2. Yhdysvaltojen veroaste on hiukan tuota keskiarvoa alempi.

Suomen verohuippu oli vuonna 2000, jolloin verojen osuus bkt:sta kipusi 48 prosenttiin.

Verorasitus kasvoi viime vuonna eniten Islannissa, jossa verojen osuus bkt:sta nousi yli 40 prosenttiin. Irlannissa veroaste kiristyi 30 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää