Comptelin kannattavuus notkahti kustannusten takia

Sotakassallavaraudutaanyritysostoihinja tuotteisto-laajennuksiin

Mediaattoriohjelmistoja ja palveluita operaattoreille toimittavan Comptelin kannattavuus heikkeni heinä–syyskuussa, kun kustannukset kasvoivat ja hankkeet lykkääntyivät.

Lisäksi tilausvirta oli kausivaihtelulle tyypillisesti alhainen, mikä vuoksi tilauskanta laski. Yhtiön mukaan suurten asiakashankkeiden lykkääntymiset alensivat tilauskantaa. Katsauskauden liikevoittotaso oli myös alhaisempi kuin alkuvuonna, kun materiaali- ja toimituskulut kasvoivat.

Comptelin tulos laski heinä–syyskuussa runsaat kaksi prosenttia vuotta aiemmasta. Liikevaihto sen sijaan kasvoi noin 11 prosenttia. Yhtiö piti ennallaan koko vuoden kannattavuus- ja liikevaihtotasoennusteensa.

Kassassa rahaayritysostoihin

Yhtiön vakavaraisuus on edelleen vahva. Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana kassavirtaa on kertynyt 8,8 miljoonaa euroa.

Comptel ei ole ilmoittanut jakavansa ylimääräisiä osinkoja tänä vuonna.

– Siitä asiasta voidaan vieläkin päättää tämän vuoden aikana. Toistaiseksi meidän näkemys on se – ja sitä hallituskin tukee – että me tarvitsemme kasvustrategian toteutukseen sotakassan, yhtiön toimitusjohtaja Tero Laaksonen kertoo.

Hän tarkentaa, että sotakassaa tarvitaan esimerkiksi siitä tapauksessa, että tuotteistolaajennuksia toteutetaan yritysostoin.

Laaksonen arvioi yhä yhtiön koko vuoden liikevaihdon kasvavan 5–10 prosenttia viime vuodesta. Liikevoiton hän odottaa nousevan yli 20 prosentin suhteessa liikevaihtoon.

Kurssi halpeniselvästi

Tilauskantaa Comptelilla oli syyskuun lopussa reilut 17 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin kanta oli 23 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi tilauskantansa kasvavan loka–joulukuussa.

Comptelin osakekurssi halpeni selvästi tuloksen jälkeen.

Opstockin analyytikon Olli Kähkösen mukaan yhtiön näkemykset markkinakehityksestä Euroopassa antavat aihetta huoleen.

Liikevaihdosta valtaosa, runsas puolet, kertyy vanhalta mantereelta.

– Yhtiön mukaan suurin kasvu tulee muualta kuin Euroopasta, ja kuitenkin liikevaihdosta yli puolet kertyy Euroopasta. Jos siellä kasvu hidastuu, mutta liikevaihdon ennustetaan kasvan, niin kasvu saa olla todella kovaa muilla alueilla, Kähkönen huomauttaa.

Tuoteliiketoiminnan osuus Comptelin liikevaihdosta oli heinä–syyskuussa noin 89 prosenttia, kun järjestelmäpalveluiden ja laitekaupan osuus oli laskenut 11,2 prosenttiin vuotta aiemmasta 14,2 prosentista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Suomalainen peliyhtiö aikoo listautua pörssiin

    3. 3

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää