Valikko

Tulosjulkistaja Huhtamäki pinkoi

Osakekurssit nousivat Nokian johdolla Helsingin pörssissä. Kolmannen neljänneksen tuloksensa julkistaneista yhtiöistä Fortum ja Uponor painuivat. Pakkausvalmistaja Huhtamäki sen sijaan nousi reippaasti, vaikka tulos jäi hieman ennakoidusta.

Hex-yleisindeksi nousi 0,4 prosenttia 6 039,18 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi vahvistui 0,3 prosenttia. Toimialoista suurin osa jäi plussalle. Vaihtoa kertyi noin 670 miljoonalla eurolla.

Huhtamäen kurssi pomppasi 2,8 prosenttia ylöspäin 10,76 euroon. Korkeimmillaan kurssi kävi 11,00 eurossa. Vaihtoa kertyi noin 13 miljoonaa euroa.

Opstockin analyytikon Jari Räisäsen mukaan Huhtamäen reipas kurssinousu tuloksen jälkeen oli hieman yllättävää, sillä kolmannen neljänneksen tulos jäi jonkun verran odotetusta.

Räisänen sanoi, että kurssinousun takana lienee muun muassa se, että tulos oli kuitenkin aika lähellä konsensusennustetta. Etukäteen oli nimittäin pelkoja, että raaka-aineiden hinnannousu olisi voinut painaa tulosta melko rankasti. Hänen mukaansa nostetta kurssiin tuli todennäköisesti myös ennakoinneista, että uusi strategia saa yhtiöön puhtia.

Nokia vahvistui 0,5 prosenttia 11,87 euroon.

Vaihtokakkosena oleva Fortum painui 1,2 prosenttia 11,75 euroon huolimatta ennakoitua paremmasta tuloksesta. FIM:n analyytikon Vesa Engdahlin mukaan Fortum ylitti odotukset sähköntuotannon tuloksen osalta. Öljynjalostuksen heinä-syyskuun tulos ylsi hyvin lähelle Engdahlin omia ennusteita, mutta sähkötuotannon tulosparannus ylitti hänen ennusteensa. Fortum-konsernin tulos oli Engdahlin mukaan huomattavasti konsensusodotusta parempi ja ylitti konsensusennusteiden ylähaarukan osakekohtaisen tuloksen osalta.

Talotekniikkaan keskittyneen Uponorin kurssi laski 1,5 prosenttia 28,58 euroon. Yhtiön kolmannen neljänneksen tulos oli likimain ennakoidun mukainen, mutta eräs meklari kuvasi sitä pettymykseksi. Uponor arvioi tulosraportissaan, että loka-joulukuun liikevaihto jää vuotta aiempaa heikommaksi.

Capmanin osake nousi 5,2 prosenttia 1,82 euroon. Yhtiö kertoi irtautuvansa sijoituskohteestaan Eltelistä ja kirjaavansa siitä tämän vuoden tulokseen seitsemän miljoonan euron tulot. Metsäosakkeet piristyivät aamupäivän laskusta. Stora Enson R-osake nousi 1,5 prosentin ja UPM 0,7 prosenttia.

Keskiviikona tulosjulkistuksensa myötä vajonnut Tietoenator toipui 2,6 prosenttia 22,90 euroon.Tulikiven osake hiipui pienellä vaihdolla 1,9 prosenttia 6,72 euroon. Tulikiven tulos parani tammi-syyskuussa selvästi, mutta liikevaihdon kasvu jäi pieneksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    5. 5

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    6. 6

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    10. 10

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää