Reilun kaupan viikot

Jyväskyläläiset kauppiaat ovat näyttäneet muille suomalaisille kuinka markkinaosuussotaa käydään. Jyväskylässä ei ole jääty tuleen makaamaan, vaan kilpailijan hyökkäykseen on vastattu vähintäänkin samalla mitalla.

Viime juhannuksena Jyväskylästä sai olutta niin halvalla, ettei olutrallia tarvinnut ulottaa rallimaisemista meren taakse.

Jyväskyläläisten piikkiin ei olutsotaa voi laittaa, koska oluella kilpailtiin muuallakin Suomessa. Lisäksi olutsodan aloittajana kunnostautui saksalainen kauppaketju Lidl. Pienillä kaupoilla ja ravintoloilla on ollut ihmettelemistä, koska kahdentoista pullon mäyräkoiran on saanut olutkisaan osallistuneista kaupoista halvemmalla kuin pari tuoppia ravintoloissa.

Nyt on siirrytty maitosotaan. Siinä jyväskyläläiset kauppiaat ovat kunnostautuneet muuta maata paremmin. Virolaista tuontimaitoa myydään sentillä litra ja kotimaista vastaavaa tuotetta saa neljän sentin litrahinnalla.

Todellisuudessa virolaista maitoa voi saada kaksi litraa ilmaiseksi, koska pienin raha Suomessa on viisi senttiä ja kaksi senttiä pyöristetään alaspäin. Suomalaisesta maitolitrasta joutuu maksamaan viisi senttiä.

Maitosota jatkunee Jyväskylässä ainakin lokakuun loppuun saakka, vaikka Lidl ilmoitti luopuvansa kisasta. Jyväskyläläinen K-Citymarketin kauppias Jari Luukkonen sanoi STT:n keskiviikkona julkaisemassa haastattelussa, että ilmoituksissa luvattu hinta pitää ainakin lokakuun ajan.

Prisman johtajan Kyösti Mikkosen mukaan Prisman asiakas ei maksa maidosta senttiäkään enempää kuin kilpailijan asiakas. Mikkosen mukaan he haluaisivat lopettaa hulluttelun, mutta markkinat määräävät hinnan.

Luukkosen mukaan alennuskampanja ei ole suunnattu tuottajia vastaan, vaan se palvelee asiakkaita. Lisäksi maidon hinnan alentaminen on järkevämpää kuin olutale. Maidontuottajat ovat ottaneet polkumyynnin henkilökohtaisena loukkauksena ja pitävät sitä ruualla leikkimisenä. Tuottajat kävivät ostamassa Jyväskylästä tuhansia litroja maitoa vasikoiden rehuksi.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan mielestä on kummallista, että EU:n sisämarkkinoilla elintarvikkeiden halpamyynti sallitaan, kun WTO vaatii samaa aikaan elintarvikkeiden dumppauksen lopettamista.

Tänään alkaa Reilun kaupan viikko. Suomessa myydään yhdeksää eri reilun kaupan tuotetta, muun muassa kahvia. Reilun kaupan merkki varmistaa suoran kaupan kehitysmaiden tuottajien kanssa ja takaa viljelijälle ja suurtilojen työntekijöille kohtuullisen korvauksen työstä.

Reilun kaupan tuotteet ovat tavallisia tuotteita kalliimpia. Nyt niihin on ainakin Jyväskylässä varaa, koska kahvimaito ei maksa mitään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää