Ilmo Valtonen siirtyy Dynamoon

Jouduin valitsemaan kahden hyvän työpaikan väliltä, sanoo Viherjuuren Ilmeestä puolitoista vuotta sitten PHS:n design-toimintoja rakentamaan tullut Valtonen.

Dynamon tarjouksesta paremman teki se, että Identityssä Valtonen mielestään pääsee lähemmäs mielikuvaansa yrittäjyydestä kuin PHS:n uudessa design-toimisto Tangossa.

– Jos tässä iässä lähtee yrittäjäksi, pitää osakkuuden olla merkittävä, Valtonen, 42 toteaa.

Identityn pääomistus on edelleen Dynamo-konsernin emoyhtiöllä. Hallituksen puheenjohtaja Vesa Kujala on kuitenkin valmis pienentämään sitä lähelle 50 prosenttia hyvien tekijöiden houkuttelemiseksi taloon.

– Ilmo on sellainen mitä suurimmassa määrin. Desing managementissa on hallittava sekä design että management ja Ilmo ymmärtää tämän yhdistelmän paremmin kuin ehkä kukaan Suomessa, Kujala kiittää.

Eviaksi nimensä vaihtaneella Viherjuurella Valtonen viihtyi 8,5 vuotta ja oli yhdessä Evian nykyisen toimitusjohtajan Mika Sarimon kanssa perustamassa Ilmettä.

Siellä Valtonen työsti muun muassa Valtran, Elisan ja Leonian laajat visuaaliset projektit.

Pitkäaikaisin asiakkuus on kuitenkin Posti, jota Valtonen kehitti Ilmeessä useaan otteeseen hyvinkin perusteellisesti ja edelleen myös PHS:ssä.

Ilmebisneksen näkymiä Valtonen pitää hyvinä.

– Visuaalisen ilmeen ja brändinhallinen merkitys yrityksissä on kasvanut. Brändinhallinta laajenee tilanhallintaan ja tuotesuunnitteluun. Enää ei suunnitella pelkästään pakkauksia vaan myös tuotteita niiden sisällä. Brändiajatteluun ovat heränneet myös kaupungit, kunnat ja kulttuuriyhteisöt.

Osaamista yritysten ja yhteisöjen avuksi visuaalisen ilmeen hallinnassa Valtonen uskoo vankasti Suomesta jo löytyvän.

– Osaamisesta ei aina ole osattu kertoa, hän kritisoi itseään ja kollegojaan.

Yrittäjä Valtosesta oli tulla jo ennen opintoja Lahden muotoiluinstituutissa. Alunperin hän valmistui metallisepäksi ja työskenteli 7,5 vuoden ajan nurmeslaisessa metalliyrityksessä koneistaen, hitsaten ja laitteita suunnitellen.

Suunnitelmissa oli oman taidetakomon perustaminen, mutta se jäi opintojen jalkoihin.

– Kun eilen sain onnittelusoiton Nunnauunin perustajalta Juhani Lehikoiselta hän mainitsi myös, että yhtiöllä lienee yhä käytössä yksi suunnittelemani vuolukiven kalibrointilinja.

Onnittelusoiton aiheena ei ollut työpaikan vaihto, vaan eilen Valtoselle myönnetty merkittävä huomionosoitus eli muotoilun valtionpalkinto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää