Valikko

Euro vahvistuu,mutta vain dollariin nähden

Euro hakee jälleen uusia ennätystasoja suhteessaan dollariin. Yhteisvaluutta maksaa jo 1,28 dollaria ja saattaa hyvinkin ylittää viime helmikuun ennätystason, 1,2927 dollaria, jo tällä viikolla kalliin öljyn ja presidentinvaalien huipennuksen lisätessä dollarin epävarmuutta.

Euron vahvistumisessa onkin kysymys enemmän dollarin ongelmista kuin euroalueen kohentuneista näkymistä. Muihin päävaluuttoihin nähden yhteisvaluutta on säilynyt jotakuinkin entisellään ja Ruotsin kruunuun nähden jopa heikentynyt viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana.

Euron arvo on viime huhtikuun lopusta asti säilynyt 130 ja 138 jenin välillä ja pysynyt yli 132 jenissä heinäkuun alusta asti. Vaikka euro on kivunnut viikossa 1,22 dollarista 1,28 dollariin, se on pysynyt tiiviisti 136 jenin ympärillä. Puntaa vastaan euro on huhtikuusta kohonnut 66,5 pencestä 69,5 penceen, mutta pysynyt lokakuussa melko tasaisesti 69 pencen tuntumassa. Ruotsin kruunuissa euron arvo on laskenut huhtikuun 9,10 kruunusta 9,05 kruunuun käytyään loppukesästä 9,24 kruunun tienoilla, mahdollisesti ruotsalaisten lomamatkailun lisättyä yhteisvaluutan tarvetta. Lokakuun aikana euro on kuitenkin sahannut 9,05 ja 9,10 kruunun väliä ilman suurempia reaktiota euron dollariarvon nopeaan nousuun. Dollari on muuten luisunut lokakuun aikana 7,40 kruunusta 7,05 kruunuun.

Euron dollarikurssin nousu kielii todennäköisesti sijoituspääoman virtauksesta ulos Yhdysvaltojen markkinoilta. Eurotalletusten korkotaso on edelleen houkutteleva, ja Yhdysvaltojen talouskasvua koskevat odotukset ovat entistä pahemman epävarmuuden peitossa. Federal Reserve jatkaa ohjauskoron kiristämistä, ja maan osakemarkkinoiden kehitys on polkenut pitkään paikallaan toivottua heikomman tuloskehityksen ja ennen kaikkea jäähtyneiden kasvutoiveiden lopetettua kurssinousun.

Ensi tiistain presidentinvaalit saattavat kärjistää epävarmuutta entisestään, koska kummankaan ehdokkaan talouslinjaukset eivät vakuuta. Presidentti Bush uskoo edelleen, että väestön suurituloisimman kymmeneksen saamat verohelpotukset ovat siunaus maan taloudelle, vaikka budjettialijäämä on parissa vuodessa revennyt uudelleen ammottavaksi. John Kerry on puhunut vajeen kääntämisestä supistumaan päin joitakin verokevennyksiä peruuttamalla, mutta on samanaikaisesti luvannut lisätä valtion menoja toisilla sektoreilla. Myös Irakin sota, ja ennen kaikkea sen nopeasti kohoavat kustannukset lisäävät pääoman hermoilua dollarin kohtalosta ja euron tarjoaman turvasataman houkutusta.

Euro kävi viime helmikuussa koko olemassaoloaikansa korkeimmassa dollariarvossa, 1,2927 dollarissa. Mikäli ennätys rikkoutuu tällä tai ensi viikolla, on todennäköistä että euron nousu jopa vahvistuu, ennen kuin kurssi vakiintuu korkeammalle tasolle. Ennätyksen rikkoutuminen houkuttaa sijoittajia lisäämään europanostuksiaan uusien voittojen toivossa. Oman mausteensa tilanteeseen tuo vuoden vaihde, jolloin saavutetut voitot pyritään korjaamaan talteen ennen tammikuun uusia panostuksia.

Deutsche Bank arvioikin euron yleisen trendin jatkuvan selvästi vahvistuvana, vaikka haamurajojen murtuminen todennäköisesti aiheuttaakin joitakin nopeita voittojen kotiutuksia. Jos uusi ennätys syntyy, euron dollariarvo nousee vahvimmilleen sitten vuoden 1996 lopun, jolloin eurovaluutat yhdistävän korin arvo oli selvästi yli 1,3 dollarissa. Vuonna 1995 se kävi peräti 1,45 dollarissa.

Euron nousu pitää myös Euroalueen rahamarkkinoita rauhallisina: talletuksiin virtaava pääoma pitää koronnostopaineet matalina. Saksan kasvun jatkuessa edelleen hitaana ei tilanteeseen myöskään ole odotettavissa nopeita muutoksia. Rahamarkkinat eivät arvioi EKP:n muuttavan ohjauskorkoa ennen ensi syksyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää