Valikko

Stockmann valmistautuu kasvattamaan Seppälää

Tavarataloryhmän Venäjä-asiantuntemus houkutteli uusimmaksi franchising-kumppaniksi tanskalaisen Bestsellerin

Kauppayhtiö Stockmann aikoo kasvattaa vaateketju Seppälää rajusti ulkomailla. Laajennusaikeet ovat saaneet pontta, kun Seppälän myynti ja tulos ovat kohentuneet Suomessa.

Seppälän nykyinen konsepti miellyttää ainakin Stockmannin toimitusjohtajaa Hannu Penttilää. Vielä kolme vuotta sitten Seppälä oli konsernin murheenkryyni.

Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Seppälän liikevoitto on ollut 2,5-kertainen viime vuodentakaiseen verrattuna. Penttilän mukaan Seppälän toimitusjohtaja Heikki Väänänen on saanut aikaan merkittävän käänteen.

– Nyt meillä on mittava mahdollisuus laajentaa Seppälää ulkomailla. Ei siitä ihan Hennes & Mauritzia tehdä, mutta pienemmässä mittakaavassa. Kasvua haetaan esimerkiksi Baltiasta, Penttilä kertoo.

Seppälä sulki Suomessa yhden myymälän heinä–syyskuussa. Latviassa ja Venäjällä se avasi yhden myymälän. Loka–joulukuussa se sulkee kaksi myymälää Suomessa. Latviassa se avaa kaksi myymälää ja Latviassa yhden myymälän.

– Periaatteemme on, että jokaisen myymälän täytyy olla kannattava. Muuten se suljetaan, Väänänen sanoo.

Franchisingon uusi tukijalka

Stockmannin tavarataloryhmän johtajan Jukka Hienosen mukaan yhtiön uusi tukijalka Venäjällä on franchising-liiketoiminta.

Eilen yhtiö kertoi solmineensa yhteistyösopimuksen tanskalaisen vaatekaupan Bestsellerin kanssa.

Bestseller on nopeakiertoisen muodin merkkitalo. Sen merkkejä ovat muun muassa Jack&Jones ja Vero Moda. Yhtiöt perustavat Venäjälle myymäläketjun, jonka ensimmäinen kauppa avataan Moskovassa ensi keväänä.

Hienonen luonnehtii Stockmannin tavarataloryhmän vakiintuneiden yksiköiden tuloskuntoa hyväksi. Hänen mukaansa ryhmä tekee ilman yllättäviä takaiskuja reilun tulosparannuksen tänä vuonna, vaikka kolmen uuden tavaratalon aloituskulut kohdistuvat tälle vuodelle.

– Arvelen tulostahdin jatkuvan myöhemminkin, koska ensi vuonna ei ole täysipainoisia tavaratalojen avauksia Jumboa lukuun ottamatta, Hienonen kertoo.

Autokauppaansa Stockmann laajentaa Ouluun ostamalla Autotalo Jurvakaisen. Sen jälkeen kaikilla Stockmannin Suomen tavaratalopaikkakunnilla on Stockmannin oma autoliike. Autotalo Jurvakainen myy BMW:tä ja Minejä.

Helsingissä Stockmann menetti Keskolle Herttoniemen VW-Audi-toimipisteen heinäkuun alussa, minkä takia autoryhmän loppuvuoden tulos jää viimevuotisesta.

Siirtyneen liiketoiminnan vuosimyynti on noin sata miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää