Valikko

Sonera kauppaa kiinteistöjään

Kulukuuria käyvä Sonera pyrkii eroon turhista neliöistä. Yhtiö kauppaa innokkaasti maaseutujen teletaloja.

Sonera on palkannut ulkopuolisia kiinteistövälittäjiä tehostamaan kiinteistökauppoja. Myyntilistalla ovat muun muassa Kouvolan, Hyvinkään, Porvoon ja Kittilän teletalot. Keväällä Sonera sai myytyä Mäntsälän kiinteistön. Keskustassa sijaitsevan talon osti kunta.

Yhtiö suosii tilantarpeessa vuokrasuhteita.

Omistuksessaan se aikoo säilyttää entisen pääkonttorin kortteli Helsingin Vallilassa. Myös verkkolaitteiden tilat ja matkapuhelinverkkojen tukiasemien vaatimat tilat se haluaa säilyttää omistuksessaan.

– Pitkällä tähtäimellä ei ole varmaa, pidämmekö itsellämme edes Sturenkadun konttorin, kiinteistöistä vastaava johtaja Erkki Oksanen näkee.

Yhtiöllä on vanhan valtakunnallisen Soneran peruina satakunta paikallista teletaloa. Niistä kymmenkunta on myyty. Laitetiloja yhtiöllä on tuhatkunta ympäri Suomea.

Tilantarvetta Sonerassa vähentää se, että organisaatio on pienentynyt ja toiminta keskittynyt suurempiin paikkakuntiin. Sonera on tarjonnut työntekijöille myös etätyön mahdollisuutta.

Sonera siirtyyavokonttoreihin

Sonera hakee tehokkuutta tilan käyttöön muuttamalla Vallilan kiinteistöjään avokonttoriksi. Remontti on käynnissä Soneran vanhassa pääkonttorissa Sturenportissa, jonka korjaustyöt valmistuvat vuoden kuluttua.

– Sturenportista tulee monikäyttöinen, mukautuva, yleiskäyttöinen tila. Meillä avokonttorin puolesta puhuu se, että organisaatio uusiutuu nopeasti ja tilojen pitää joustaa, Oksanen selittää.

Vallilassa Sonera on karsinut tilojaan. Kun suuruuden vuosina Sonera isännöi parisataa tuhatta neliötä, supistusten ja tiivistämisten jälkeen Vallilassa on jäljellä puolet entisestä neliömäärästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää