Valikko

Trukkien hyväkysyntä nosti Roclan voitolle

Trukkien valmistaja Rocla saavutti heinä–syyskuussa parhaimman neljännestuloksensa pariin vuoteen.

Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen nousi 0,6 miljoonaa euroa voitolliseksi. Viime vuoden vertailukaudella tulos oli 0,3 miljoonaa euroa tappiolla.

Roclan hyvää tuloskehitystä selittää trukkien selvästi kasvanut kysyntä. Yhtiö kertoo kapasiteetin käyttöasteen olevan nyt hyvä.

Sen sijaan automaattitrukkien kysyntä on ollut edelleen vaisua. Tulosta paransivat myös tehostamistoimet ja kustannusleikkaukset.

Roclan kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto kohosi kuusi prosenttia 19,1 miljoonaan euroon.

Yhtiön tulos on kehittynyt hyvin koko alkuvuoden. Yhdeksän kuukauden tulos oli 1,3 miljoonaa euroa voitollinen, kun vuosi sitten tulos oli yli kaksi miljoonaa euroa tappiolla. Osakekohtainen tulos on noussut 0,46 euron tappiosta 0,24 euroa voitolliseksi.

Yhtiö ennakoi kasvun jatkuvan myös vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tilauskanta oli syyskuun lopussa 20,3 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää