Valikko

Suomen passit valmistetaanjatkossa Hollannissa

SuomalainenSetec hävisitarjouskilpailunbiometrisistäpasseista

Suomen passeja ei jatkossa valmisteta enää Suomessa vaan Hollannissa. Perinteinen Suomi-passien valmistaja Setec (entinen SP:n setelipaino) hävisi eilen ratkenneen tarjouskilpailun Hollannin valtion omistamalle Sdu Identification BV:lle.

Sisäasiainministeriö sai passitarjoukset kolmelta yhtiöltä. Lopulliseen valintaan vaikuttivat hinta, turvatekijät, biometriseen passiin tähtäävän kehitysohjelman uskottavuus ja toimitusaika. Nelivuotisen sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa.

Lupahankintapäällikkö Anne Aaltonen sisäministeriöstä sanoo, ettei päätökseen vaikuttanut kritiikki nykyisten passien irtoilevista sivuista.

– Uusissa on kysymys rakenteeltaan toisenlaisista passeista, Aaltonen sanoo.

Hollantilaisyhtiö valmistaa myös ainakin Hollannin, Irlannin ja Sveitsin passit. Sen liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa, ja se työllistää 250 ihmistä.

Kasvokuvasirulle

Vaikka passikirjat valmistetaankin jatkossa Hollannissa, henkilötiedot, biometriset tunnisteet ja valokuva yhdistetään passeihin Suomessa. Yksilöinnin tekee ruotsalaisen Xponcard Groupin suomalainen tytäryhtiö.

Uudet biometriset passit otetaan käyttöön aikaisintaan 1.5.2005. Käyttöönotto riippuu passisäädösten tarkentumisesta.

EU päätti tiistaina passien biometrisistä tunnisteista. Päätöksen mukaan kasvokuva otetaan käyttöön 1,5 vuoden ja sormenjälki 3 vuoden kuluessa teknisten erittelyjen hyväksymisestä.

Suomi ottaa ensivaiheessa käyttöön kasvokuvan biometrisenä tunnisteena. Kuva tallennetaan passissa sirulle ja myös normaalisti passin sivulle.

Toisen biometrisen tunnisteen, sormenjäljen, käyttöönotto on auki.

Kansalaisten ei tarvitse kiirehtiä passinvaihtoon uudistuksen vuoksi. Nykyinen passi kelpaa sen voimassaoloajan päättymiseen asti.

Uudet passit myönnetään jatkossa viideksi vuodeksi. Kymmenen vuoden passit poistuvat käytöstä sitä mukaa, kun ne vanhenevat. Uusia passeja myönnetään vuosittain 300 000–400 000.

Passit saattavat Aaltosen mukaan kallistua nykyisestä, sillä sirun lisääminen nostaa kustannuksia. Kymmenen vuoden passi maksaa nyt 40 euroa.

Seteciltä passitRuotsiin ja Tanskaan

Setecin elämä ei ole kiinni Suomen passeista. Tanska valitsi Setecin uusien passiensa toimittajaksi tammikuussa ja elokuun lopussa yhtiö voitti tarjouskilpailun Ruotsin passista ja virallisesta henkilökortista.

Viisivuotinen sopimus on kokonaisarvoltaan 100 miljoonaa euroa ja suuruudeltaan Setecin kaikkien aikojen arvokkain. Setec on toimittanut passeja Ruotsiin vuodesta 1998 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää