Johtamiskokemus ratkaisi Juhani Jokisen valinnanKilpailuviraston johtoon

Tuore ylijohtajaei ryhdymuutostöihinainakaan heti,vaan keskittyysäilyttämääntoiminnannykyisen tason

Kilpailuviraston ovi kävi eilen torstaina, kun ylijohtaja sekä tuli että meni samana päivänä. Varatuomari Juhani Jokinen, 51, sai tiedon nimityksestään iltapäivällä, minkä jälkeen viraston väki alkoi viettää nykyisen ylijohtajan, eläkkeelle siirtyvän Matti Purasjoen läksiäisiä.

Kilpailuviraston ylijohtajan virkaan oli kymmenen hakijaa. Lopussa valinta syntyi Jokisen ja Energiamarkkinaviraston johtajan Asta Sihvonen-Punkan välillä. Kauppa- ja teollisuusministeriön muistion mukaan Jokisen valinnan ratkaisi hänen pitkäaikainen johtamiskokemuksensa Kilpailuvirastossa ja siinä hankittu viraston toiminnan ja tehtäväkentän sekä sidosryhmien erinomainen tuntemuksensa.

– Kyllä tätä päätöstä on odotettu ja mietitty, jotta totta kai on hieno asia, kun se ratkesi, Jokinen kommentoi.

Hänen arvionsa mukaan viraston linja pysyy nykyisenä, vaikka ylijohtaja vaihtuu. Hän aikoo jatkaa siitä, mihin viraston ensimmäinen ylijohtaja eli Matti Purasjoki on virastoa vienyt.

– Tässä astutaan varsin isoihin saappaisiin. Ensimmäiseksi ei mietitä toiminnan muuttamista vaan pikemminkin sitä, miten nykyinen toiminnan taso saadaan pidettyä, Jokinen sanoo.

Kilpailuviraston tehtävät ovat kilpailun edistäminen ja kilpailupolitiikan kehittäminen. Virastossa työskentelee noin 70 ihmistä.

– Tavoitteena on asiakkaiden kukkarolla käyvien kilpailurajoitusten poistaminen. Tälläkin hetkellä tutkinnassa on määräävän markkina-aseman väärinkäyttöasioita ja vireillä on kartellitutkimuksia, Jokinen toteaa.

Suomessa keskustellaanvähemmän kuin muualla

Jokisen arvion mukaan Suomessa keskustellaan kilpailuasioista vähemmän kuin isommissa EU:n jäsenmaissa. Kilpailulainsäädännön ja organisaation tila ja ammattitaito puolestaan ovat hänen mielestään kansainvälisellä tasolla.

Jokisen nimitys tulee voimaan ensi vuoden alusta. Hän siirtyy tehtävään Kilpailuviraston johtajan tehtävästä. Viimeksi hän on toiminut viraston monopoliryhmän päällikkönä.

Kilpailuvirastossa Jokinen on työskennellyt sen perustamisesta eli vuodesta 1988 asti. Samalla alalla häntä on pitänyt kilpailuasioiden haastavuus. Kahta samanlaista työpäivää ei ole tullut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää