Valikko

Bisnesosaaminen toi Anttilalle laatupalkinnon

Anttila Oy nappasi eilen jaetun Suomen laatupalkinnon. Suomen Laatukeskuksen tuomaristo perusteli valintaa Anttilan liiketoimintaosaamisella, jolla yhtiö on saavuttanut erinomaiset tulokset ja kestävän kilpailukyvyn.

Anttilan lisäksi eilen saivat tunnustuspalkinnon Fortek Oy, Kansaneläkelaitos, Kespro, K-Supermarket Länsitori, Maanmittauslaitos, Patria Vehicles, Suomen Ilmavoimat, Suomen Posti ja Tiehallinto.

Anttilan toimitusjohtaja Matti Leminen myöntää, että halpakaupan maineessa olevan yhtiön voitto laatukisassa saattaa yllättää ulkopuoliset.

– Voi se olla häkellyttävä asia, että laatupalkinnon voittaa juuri Anttila.

Kuinka usein yhtiö on aikaisemmin osallistunut laatukilpailuun?

– Tämä oli ensimmäinen kerta.

Yhtiö on tehnyt laatutyötä nyt monta vuotta. Eikö laatua enää voinut kehittää ilman kilpailua?

– Voi, mutta kilpailusta tulee lisävire toiminnan kehittämiseen. Ostaminen ja myyminen ovat hauskempaa työtä kuin prosessien kehittäminen.

Kotimaassakin tarvitaan kansainvälistä kilpailukykyä. Aikooko yhtiö tavoitella Suomen laatupalkinnon jatkoksi Euroopan laatupalkintoa?

– Osallistuminen houkuttaa toki lievästi, vaikka toimimmekin etupäässä kotimaassa. Euroopan laatukilpailu työllistäisi enemmän, joten asiaa täytyy harkita. Mitään päätöksiä emme ole tehnet.

Miten yhtiö aikoo hyödyntää palkintoa jatkossa?

– Totta kai kerromme asiasta jatkossa eri keinoilla. Ensimmäiseksi kaikkien tavaratalojen johto kertoo asiasta henkilökunnalle. Muut toimet seuraavat myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää