Elisa puristi säästöistätulosnousun

Hintakisasupistaaliikevaihtoa,mutta yhtiölupaa tuloksensaparanevan

Matkapuhelinoperaattorien hintakilpailu kutisti teleyhtiö Elisan liikevaihtoa. Yhtiön heinä–syyskuun tulos kuitenkin nousi. Elisa päihitti uutistoimisto Startelin kokoaman analyytikkojen osakekohtaisen tuloksen ennusteen, joka oli 0,12 euroa.

Elisan hallitus esittää ensi kevään yhtiökokouksessa osakkeenomistajille reilumpaa voitonjakoa. Yhtiö aikoo jakaa omistajilleen 40–60 prosenttia nettotuloksestaan osinkoina ja omien osakkeiden takaisinostoina.

– Kykymme voitonjakamiseen on nyt palautunut, toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila myhäilee.

Kululeikkausten ja Saksan liiketoiminnan myynnin lisäksi Mattila selittää heinä– syyskuun kannattavuuden paranemista alentuneilla markkinointikuluilla. Brändien vähentämisen lisäksi kuluja on vähentänyt 20 myymälän sulkeminen yhtiön omasta myymäläverkostosta.

– Tuottavuuden parantaminen myyntikanavissa on pitkän ajan hanke. Erityinen muutos aiemmin ennakoimaamme oli se, ettei kilpailu ollut ihan niin kireää kuin olimme odottaneet, Mattila sanoo.

– Merkittäviä irtisanomisia ei ole näkyvissä.

Elisa ennustaa liikevaihtonsa edelleen laskevan, mutta koko vuoden tuloksen olevan merkittävästi viimevuotista parempi.

Käyttö kasvaa, laskutus ei

Kevään menetysten jälkeen Elisa tiukensi otettaan asiakkaistaan. Yhtiön omien matkapuhelinasiakkaiden määrä kasvoi heinä–syyskuussa 34 000:lla. Liittymäkohtainen liikevaihto laski seitsemän prosenttia, vaikka sekä soitettujen puhelujen että tekstiviestien määrä kasvoi.

Matkaviestintä tuo Elisan liikevaihdosta ja tuloksesta hiukan yli puolet.

Kiinteän verkon liiketoiminnan liikevaihto on laskenut vuodessa kolme prosenttia, vaikka yhtiön laajakaistaliittymien määrä on kasvanut samassa ajassa liki 80 000:lla. Laajakaistaliittymien myynti on teleoperaattoreille ainoa tapa paikata vähentyvää lankapuhelujen myyntiä.

Marraskuussa yhtiö aloittaa 3G-palvelujen myynnin matkapuhelinasiakkaille. Myyntitavoitettaan yhtiö ei kerro.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää