Nokian Renkaat purivat hyvin

Yhtiö myy tänä vuonna yhtä paljon Venäjällä kuin Suomessa

Talvirenkaiden ja korkean nopeusluokan renkaiden sekä metsäkoneiden ja traktoreiden renkaiden kysyntä kasvoi Pohjoismaissa ja muilla päämarkkinoilla. Vaikka raaka-aineiden hinnat nousivat, Nokian Renkaat pystyi taas nostamaan omia hintojaan vielä enemmän – paljolti uusien tuotteiden voimalla. Niinpä Nokian Renkaat teki heinä–syyskuussa oikein hyvän tuloksen.

Koska talvirenkaat tuovat valtaosan Nokian Renkaiden liikevaihdosta ja tuloksesta vuoden viimeinen neljännes on perinteisesti yhtiön komein. Tänä vuonna talvirenkaiden toimitukset ampaisivat syyskiitoon jo kolmannen vuosineljänneksen puolella eli syyskuun puolivälistä alkaen. Kaikki merkit viittaavat nyt vahvaan viimeiseen vuosineljännekseen.

– Kuluvasta vuodesta tulee Nokian Renkaiden kaikkien aikojen paras, toimitusjohtaja Kim Gran hehkutti eilen maanantaina osavuositulosta esitellessään.

Gran ennustaa, että ensi vuonna raskaiden työkoneiden rengasmarkkinat saavuttavat suhdannehuippunsa. Sen sijaan henkilöautonrenkaiden kalleimmassa ryhmässä eli Nokian Renkaiden markkinalohkolla Gran ei näe minkäänlaista loppua pitkälle nousukaudelle. Raaka-aineiden ja renkaiden hinnat nousevat edelleen.

Venäjän tehdasedellä aikataulua

Rengastehdas Nokialla on lisännyt tuotantokapasiteettiaan ja tuottavuuttaan. Tänä vuonna Nokian tehdas valmistaa lähes kuusi miljoonaa rengasta. Sopimusvalmistajilta tulee myyntiin miljoona rengasta. Lähivuosina sopimusvalmistus lisääntyy reippaasti.

Lokakuussa ilmoitettu polkupyöränrenkaiden liiketoiminnan myynti perustettavalle Suomen Rengastehtaalle toteutuu joulukuun alussa.

Nokian Renkaiden rakenteilla oleva Vsevolozhskin tehdas lähellä Pietaria käynnistää tuotantonsa aikaisemmin ilmoitettua varhemmin. Ensimmäisen tuotantolinjan pitäisi aloittaa varsinainen toimintansa ensi vuoden lopulla, kun alkuperäisen aikataulun mukaan liikkeelle piti päästä vuoden 2006 alussa.

Granin mukaan toisenkin linjan liikkeellelähtö varhentuu puolella vuodella, ja kolmas ja neljäs tuotantolinja käynnistävät toimintansa kerralla eivätkä peräkkäisinä vuosina.

Nokian Renkaat panostaa kasvuun Pohjoismaiden lisäksi Venäjällä ja USA:ssa.

Nokian Renkaiden myynti Venäjällä yltää tänä vuonna suunnilleen konsernin Suomen myynnin suuruiseksi. Gran ennustaa, että parissa vuodessa Venäjä ja USA ohittavat molemmat Suomen Nokian Renkaiden myyntimäärissä.

Nokian Renkaat vie Pohjois-Amerikkaan pääasiassa jokakelinrenkaita, joilla autoillaan ympäri vuoden. Kiinalaisen yhteistyökumppanin kasvavan sopimusvalmistuksen avulla Nokian Renkaat toimittaa lähitulevaisuudessa myös all season -renkaita eli kesärenkaita USA:han ja Kanadaan.

Yhtiön hyvät Venäjä-uutiset vetivät osakekurssin eilen yli yhdeksän prosentin nousuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää