Valikko

Suunnittelijatvuorotöissä

Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien markkinoiden raju kysyntä vetää myös ABB:n tuotantoa, puolet sähkö-divisioonan tuotantolaitoksista on jo kehittyvillä markkinoilla.

– Avaamme tehtaita Kiinassa palvellaksemme Kiinaa. Euroopassa tehtaat ottavat sellaisia osia tuotannosta, jotka eivät ole työvoimaintensiivisiä, Peter Smits sanoo.

Kustannuksia voi Smitsin mukaan hyvin painaa alas Euroopassakin. ABB:n T?ekin ja Puolan tehtailla kustannukset ovat matalia ja tehtaat takovat tuotantoennätyksiä.

Esimerkiksi Saksassa tai Suomen yksiköissä Vaasassa ja Pitäjänmäellä kilpailukyky nojaa luovuuteen ja innovatiivisuuteen.

Myös insinöörien suunnittelutyössä kilpailun paine esimerkiksi Intiasta on kuitenkin käynyt armottomaksi.

– Kiinassa ja Intiassa on suunnitteluosastoilla paljon fiksuja insinöörejä, jotka tekevät työtä vuoroissa kellon ympäri. Yhdellä tietokoneasemalla ja cad-systeemillä voi työskennellä kolme ihmistä, kun Euroopassa samat kalliit järjestelmät ovat käyttämättöminä enemmän kuin kaksi kolmasosaa ajasta, vertaa Smits.

Silti hän ei vaadi suomalaisia suunnitteluinsinöörejä kolmivuorotyöhön – ainakaan vielä.

– Meidän on oltava parempia ja luovempia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää