Tuko Logistics maksaa palvelintehosta käytön mukaan

Capgemini otti käyttöön ”maksa kun käytät” -palvelun

Tuko Logisticsin IBM iSeries -alustaisen Solteqin Merx-toiminnanohjausjärjestelmän hoiti aikaisemmin käyttöpalveluina IBM Global Services.

It- ja liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Petteri Niemi kiinnostui käytön mukaisen maksamisen mahdollisuudesta heti, kun syksyllä 2003 alkaneen ulkoistusprojektin esiselvitysvaiheissa kuuli sellaisen olevan mahdollista.

Ulkoistuspalvelujen toimittajavalinnassa päädyttiin Capgeminiin, vaikka kisassa oli mukana loppusuoralle asti myös IBM Global Services. Kesän alussa tapahtuneessa ulkoistuksessa Tuko Logisticsilta siirtyi Capgeminille noin kolmekymmentä palvelinta, ja neljä lähinnä Intel-palvelimista ja -työasemista vastannutta työntekijää.

– Valitsimme ratkaisun laadullisten ja taloudellisten kriteereiden perusteella. Kapasiteetin hankkiminen tarvelähtöisenä palveluna on meidän kannaltamme erittäin joustava ja kustannustehokas ratkaisu, Petteri Niemi toteaa.

Palvelun avulla Tuko Logistics pääsee hyödyntämään IBM:n iSeries -teknologiaa ilman, että sen tarvitsee hankkia laitteistokapasiteettia itselleen. Sopimukseen sisältyy kapasiteetin hallinta- ja käyttöpalvelut.

Vaikka itsensä enemmän ostamisen kuin it-tekniikan tai -palvelujen asiantuntijaksi esittelevä Niemi pitääkin kapasiteetin joustoa myös hinnoittelupuolella periaatteessa tärkeänä, ei Tuko Logisticsissa hänen mukaansa olla lähdössä säätämään palvelinresursseja päivittäin tekniikan mahdollistamalla tarkkuudella ja taajuudella. – Tärkeintä on, että lisäkapasiteetin tiedetään olevan saatavilla nopeasti, mikäli tarvetta ilmenee.

14 000 tuotenimikkeenvarasto puheohjaukseen

Sisäisille ja ulkoisille asiakkaille varastointi- ja jakelupalveluja tarjoava Tuko Logistics teki viime vuonna 570 henkilön voimin 655 miljoonan euron liikevaihdon. Päivittäin se palvelee 40:ää pikatukkua, tuhatta päivittäistavarakauppaa ja 4 500 suurkeittiöasiakasta. Sen 14 000 tuotenimikettä käsittävä kuuden hehtaarin keskusvarasto sijaitsee Keravalla.

Toiminnassa keskeistä osaa näyttelevä varastonohjausjärjestelmä ei sisältynyt kesäiseen ulkoistussopimukseen. Sen uudistamisesta on juuri solmittu sopimus HP:n kanssa.

Keväällä 2005 käyttöön otettava uusi varastonohjausjärjestelmä tuo mukanaan optimoinnin lisäksi ensimmäisten soveltajien joukossa Pohjoismaissa puheohjauksen: keräilijät kommunikoivat tietojärjestelmän kanssa langattomien kuulokkeiden ja mikrofonien avulla ja molemmat kädet jäävät vapaiksi keräilyyn ja trukinohjaukseen.

Tarjolla sadasosakeskusyksikön tehosta

Tuko Logistics -pilotin tuloksena Capgeminin nyt tuotteistama palvelu edustaa järeiden palvelinten markkinoinnin uutta valtavirtaa, jonka avainsanoja ovat pay per usen lisäksi muun muassa utility computing eli tarvelähtöinen tietojenkäsittely.

Capgeminin maksa kun käytät -palvelun tekninen alusta on IBM:n iSeries 825 -palvelin, joka on tällä vuosituhannella uudistettua jatkoa jo 1980-luvulla syntyneille AS/400-palvelimille ja skaalautuu myös uuteen i5-teknologiaan.

Maksa kun käytät -henkiselle palvelulle Suomessa tähän mennessä ulkoistuspalvelujen tarjoajana vähemmän tunnettu Capgemini uskoo olevan tilausta, vaikka sillä toistaiseksi onkin uuden palvelun asiakkaana asiakkaana vasta Tuko Logistics.

Vaikka tunnettuus it-ulkoistajana onkin pieni, tekee Capgemini Suomessa liikevaihdostaan noin 55 prosenttia parillakymmenellä asiakkaalla.

– Asiakkaalla tulee olla laitteistokapasiteettia käytössä joustavasti tarpeen mukaan, myös tilapäisten kuormitustarpeiden varalle, Capgemini Finland Oy:n ulkoistuspalveluista vastaava johtaja Lasse Forstén perustelee uuden tarjonnan aloittamista.

Capgeminin pay per use -tarjonta perustuu tällä hetkellä kuuden keskusyksikön (cpu, central processing unit) kokoonpanoon. Hinnoittelun perustana on cpw:ksi (commercial processing workload) nimetty yksikkö, joka vastaa tuhannesosaa yhden keskusyksikön kapasiteetista.

Palvelun starttivaiheessa minimialoituskapasiteetti on 100 cpw:tä eli kymmeneosa yhden keskusyksikön tehosta. Päivittäiseksi säätövaraksi kerrotaan 10 cpw:tä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää