Ollilan mukaan Nokia on jo maailman suurin kameravalmistaja

Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan mukaan yhtiöllä on suuret odotukset mobiileilta yritysratkaisuilta, joita varten yhtiö perusti vuodenvaihteessa Enterprise Solutions -toimialaryhmän. Ollila lainasi tutkimusyhtiö Gartnerin ennusteita, joiden mukaan 40 prosentissa yritysten ohjelmistosovelluksia on jokin mobiili elementti vuonna 2007.

Nokia on Ollilan mukaan nyt maailman suurin kameravalmistaja. Ollila uskoo myös kännykkätelevision kysyntään.

Älypuhelinten markkinat kaksinkertaistuvat Ollilan mukaan vuotta aiempaan verrattuna. Nokia arvioi maailmassa myytävän tänä vuonna reilut 20 miljoonaa älypuhelinta, kun yhtiö ennustaa koko matkapuhelinmyynniksi 630 miljoonaa kappaletta. Ollila vakuuttaa, että kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen käyttöönotto kasvattaa multimedia- ja yritysratkaisuliiketoimintaa. Ollila puhui Nokian asiakaskonferenssissa Monacossa.

– 3G:n liikkeellelähtö tulee nopeuttamaan kehitystä. Nyt 3G-operaattoreita on jo 53, Ollila sanoi.

Ollila toisti Nokian arvion, jonka mukaan datapalvelujen osuus matkapuhelinoperaattorien liikevaihdosta tulee kasvamaan. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 32 johtavalla operaattorilla datapalvelujen osuus oli keskimäärin 16 prosenttia liikevaihdosta.

Fiorina puolusti avoimia alustoja

Tietotekniikkayhtiö Hewlett-Packardin pääjohtaja Carly Fiorina korostaa avoimiin standardeihin perustuvia alustoja edellytyksenä uusien mobiilipalvelujen käyttöönotolle. Fiorina puhui niin ikään Nokian konferenssissa Monacossa.

– Palvelujen pitää olla siirrettävissä eri verkkoihin ja eri laitteisiin. Jos niin ei käy, syntyy este uusien palvelujen käyttöönotolle, Fiorina sanoi.

Hewlett-Packard on kehittänyt tulostusratkaisun Nokian 9500-kommunikaattoriin. Toisaalta HP valmistaa kämmenmikroja, jotka kilpailevat älypuhelinten kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää