Intia valmistautuu elektroniikan nousuun

Intia ei ehtinyt viimeksi hyödyntää elektroniikan nousukautta, mutta valmistautuu ottamaan kaiken irti seuraavasta tilaisuudesta. Intialaiset asiantuntijat ennustavat, että valmistusbuumi suuntautuu Intiaan, vaikka maan logistiikka- ja valmistusinfrastruktuurissa on toivomisen varaa.
Intian täytyy vielä kouluttaa piirisuunnittelijoita ja keksiä tapa houkutella kokeneita intialaisia suunnittelijoita ulkomailta takaisin, uutispalvelu EETimesin haastattelemat India Semiconductor Associationin (ISA) asiantuntijat painottavat.

Pinexe Systemsin toimitusjohtaja J.A Chowdary uskoo, että Intiasta voi tulla johtava tehtaattomien puolijohdeyritysten maa.

Cadende Design Systemsin toimitusjohtaja Jaswinder S. Ahuja kehottaa hallitusta kohentamaan infrastruktuuria. Hänen mukaansa maa ei kuitenkaan tarvitse tehtaita vaan sirusuunnittelukoulutusta.

Intelin strategisten aloitteiden johtaja Siddhartha Das kuitenkin korosti, että monilla valmistajilla, kuten Elcoteqilla, LG:llä ja Solectronilla on tehtaita Intiassa. Maan investointinäkymät kohentuvat, kotimarkkinat kasvavat ja hallituksen sitoutuminen lisääntyy, Das kertoi.

Tessolven johtaja Raja Manickam pitää järjestelmien ja puolijohteiden suunnittelua, sirujen sommittelua ja validointia Intian vahvuuksina. Muiksi mahdollisuuksiksi hän listaa tehtaiden prosessitekniikan, paketointitutkimuksen ja -kehityksen sekä piirien testausmenetelmät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää