Valelaskut on saatava kuriin

Tuhannet suomalaiset yritykset ovat saaneet tarjouskirjeitä, joita on hyvin vaikea erottaa laskusta. Kirjeitä on tullut yrityksiin erityisesti kesälomien kynnyksellä. Esimerkiksi viime kesänä tällaisia laskuiksi naamioituja kirjeitä tuli yrityksiin ennätysmäärä. Monet yritykset ovat maksaneet satoja euroja palveluista, joita ne eivät ole huomanneet edes tilanneensa. Tarjotut palvelut ovat voineet jäädä myös kokonaan saamatta.

Nykyisen lainsäädännön perustella petosta on vaikea osoittaa. Vaikka laskuksi naamioitujen tarjousten lähettäminen saattaa olla epäeettistä, se ei välttämättä ole laitonta. Esimerkiksi viime kesänä monet yritykset maksoivat 268,40 euron laskun siitä, että yrityksen yhteystiedot päivittyisivät internet-portaaliin. Helsingin rikospoliisi lopetti tapauksen tutkinnan, koska laskumuodossa tarjouksen lähettänyt yritys piti lupauksensa. Asia ei muutu miksikään, vaikka itsensä huijatuksi tunteneet yritykset eivät katso tilanneensa kyseistä palvelua.

Valelaskutukset ovat kasvaneet niin suureksi ongelmaksi, että esimerkiksi Keskusrikospoliisi varoittaa yrityksiä epäilyttävistä palvelutarjouksista. Myös Suomen Yrittäjät on varoittanut jäseniään valelaskuista. Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) mielestä laskuksi naamioidut tarjouskirjeet pitäisi saada kuriin uudistamalla lainsäädäntöä. Laskun näköisellä tarjouspyynnöllä tehtävän markkinoinnin kielto tulisi sisällyttää markkinointitapoja koskevaan lakiin.

Markkinatapoja koskeva lainsäädäntö kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriölle. KTM:n virkamies Kristian Tammivuori huomautti perjantain Taloussanomissa, että kesäkuussa 2002 harhaanjohtava markkinointi sisällytettiin lakiin sopimattomasta markkinoinnista. Tammivuoren mukaan lakia voitaisiin muuttaa esimerkiksi siten, että yrittäjiä edustava järjestö ajaisi lakiin tarjouslaskut kieltävää lisämomenttia. Koskinen puolestaan odottaa poliisilta viestiä lakimuutoksen tarpeellisuudesta.

Pelkästään kansallisella lainsäädännöllä valelaskutusta ja muuta sen tapaista toimintaa on vaikea lopettaa. Muun muassa Hollannista käsin toimineet huijarit ovat lähettäneet ympäri maailmaa, myös Suomeen, sähköpostiviestejä, joissa viestin saajaa onniteltiin miljoonien eurojen lottovoitosta. Lottovoiton saamiseksi vastaanottajan pitää kuitenkin maksaa satojen eurojen käsittelymaksu.

Samaan sarjaan kuuluvat niin sanotut nigerialaiskirjeet. Tällaisen huijauksen kohteeksi joutui muun muassa takavuosien merkittävä yritysjohtaja Olavi J. Mattila. Lopputuloksena oli omien ja muilta lainattujen rahojen menetys ja ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta.

Vaikka lainsäädännöllä on vaikea saada puhtaat huijaukset loppumaan, olisi hallituksen syytä päivittää lainsäädäntöä tältä osin mahdollisimman pian. Jos yhä useampi yritys kokee tulleensa huijatuksi, on ihmeellistä, että yrittäjäjärjestö tyytyy seuraamaan tilannetta eikä vaadi hallitukselta pikaisia toimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Pakkasen kiristyminen voi moninkertaistaa sähkönkulutuksen – näin vältyt yllätyksiltä

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    5. 5

      Eduskunta äänestää tänään Bernerin luottamuksesta

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Liki 4 miljardia euroa 2 vuodessa – ennätysmäärä rahaa virtasi Kiinasta Suomeen

    10. 10

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää