Valikko

Kuplat toistavat samaa kaavaa

Viime vuosisadan suurimpien finanssikuplien nousu ja purku on noudattanut niin tarkasti samaa kaavaa, ettei monikaan pysty erottamaan suurimpia kuplia toisistaan pelkkien hintakäyrien vertailulla. Tätä voi kokeilla piirtämällä käyrät Yhdysvaltain osakkeista vuosilta 1920-1940, kullan unssihinnasta vuosilta 1970-1990 ja Japanin osakkeista vuosilta 1980-2000 ja vertailemalla kuvioita ilman tekstejä.

Arvostettu rahoitusalan kanadalainen analyysiyhtiö BCA Research on käsitellyt osakemarkkinoiden haastavia näkymiä useissa tutkimuksissaan. Yhtiö on muun muassa vertaillut vanhojen kuplamarkkinoiden ja nykyisten osakemarkkinoiden yhteisiä piirteitä.

BCA laski viime vuosisadan suurimmista finanssikuplista erityisen kuplaindeksin ja vertasi nykyistä osakemarkkinakehitystä kuplaindeksiin. Toistaiseksi kurssikehitys näyttää noudattaneen aiempia kuplamarkkinoita pelottavan pikkutarkasti.

Taloussanomat laski uuden kuplaindeksin Suomen, Euroopan ja Yhdysvaltain osakkeiden kurssikehityksestä vuodesta 1990 nykyhetkeen. Vanhan kuplaindeksin teknokuplaindeksin käyriä ei erota toisistaan kuin siitä, että teknokuplan käyrä päättyy aikaisemmin.

Kuplakäyrien vertailu voi helposti muistuttaa kahvinporoista ennustamista. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. BCA:n sen enempää kuin viereisen sivun kuvionkaan tarkoitus ei ole uskotella, että kuvioissa sinänsä olisi minkäänlaista taikavoimaa, joka pakottaisi markkinat toistamaan itseään.

Tapahtumien vertailussa on itua, sillä useimpien kuplamarkkinoiden nousujen ja laskujen taustalta löytyy enemmän yhteisiä kuin toisistaan poikkeavia piirteitä.

Yhteistä kaikille markkinakuplille on esimerkiksi sijoittajien ja heitä rahoittavien pankkien taskuja polttava löysä raha, sijoittajien hullaantuminen kovassa huudossa olevaan muotisijoitukseen ja yhä laajempien laajempien uusien sijoittajajoukkojen mukaantulo jo voimakkaasti nousseille markkinoille.

Lopulta varsinainen kupla syntyy, kun kulloinkin muodissa olevan hyödykkeen tai markkinoiden hintakehitys irtoaa talouden arkitodellisuudesta kuten pörssiyhtiöiden tuloksentekokyvystä. Sijoittajat perustelevat itselleen ja toisilleen huimaa hintatasoa yhä kauemmas tulevaisuuteen venyvillä tulos- ja muilla odotuksilla.

Kuplamarkkinoilla suuri osa sijoittajista lähtee mukaan pelkästään siinä toivossa, että hän voi lyhyen ajan kuluttua myydä sijoituksensa vielä korkeammalla hinnalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää