Valikko

Pystypäin punaisella brändillä

Viking Linen brändi ei pureammattilaisiin, mutta tulosta tulee

Kansa tykkää, vaikka mainosammattilaiset eivät. Risto Peltola pitää Viking Linen brändin tiukasti tyylilajissaan.

Viking Linen laivoilla matkustaa vuosittain miljoona suomalaista. Yhtiön tulos on ollut tukeva, viime tilikaudella 15 miljoonaa euroa. Silti Taloussanomien Parhaat bränditalot -tutkimuksessa Viking Line sai toiseksi laiminlyödyimmän brändin sijan.

– Brändi ei ole hieno, mutta se on äärimmäisen tarkoituksenmukainen, markkinointijohtaja Peltola sanoo.

Yhtiön symbolit ovat tunnettuja: punainen väri, puolikas nimi logomaisena elementtinä, mainosten ikinau-ravat hahmot.

Brändinrakennus nojaa yli 100 000 vuosittaiseen markkinatutkimushaastatteluun. Yhtiö on luodannut markkinoitaan tutkimuksella yli 30 vuoden ajan.

– Systemaattinen ja jatkuva tutkimus säästää rahaa. Meidän ei tarvitse uhrata hirveitä summia mainontaan.

Peltolan pitkäjänteinen strateginen näkemys saa tunnustusta parhaiden brändijohtajien sarjassa.

– Brändi ei ole leikkikalu vaan vakava asia. Brändin tehtävä kiteytyy siihen, tehdäänkö rahalla brändiä vai brändillä rahaa. Kilpailijaamme verrattuna olemme valinneet tehdä brändillä rahaa.

Helppoa punabrändillä ei silti ole. Samoilla reiteillä kilpailevat virolaiset varustamot, eikä viinamyyntikään kannata kuin ennen. Jokainen lähtö on täytettävä, sillä kustannukset eivät tyhjällä laivalla juuri kutistu.

– Silja on laatujohtaja. Viking on hintajohtaja ja rakentaa laatua selektiivisesti. Tallink on predestinoitu voittajaksi, se ottaa tällä hetkellä markkinaosuutta ylivoimaisella kustannustasolla. Silja on hienostuneempi, konservatiivisempi ja puhuttelee vanhempia ihmisiä. Me olemme nuorekkaampi, iloisempi, vauhdikkaampi. Emotionaalinen brändiviestimme tulee punaisesta väristä, Peltola vertailee.

Kaksi kolmasosaa laivojen matkustajista käyttää useita yhtiöitä. Uskollisuutta ei ole.

Peltolan motto on kuri. Brändin rakentaminen on kurinalaista hommaa, suhde mainostoimistoon on kurinalainen.

– Tärkeintä on jatkuvuus ja että muutossignaalit tulevat asiakkailta. Jos suhde mainostoimistoon ei ole kurinalainen, on se meille entinen mainostoimisto. Mainostajan täytyy olla kova. Esimerkiksi uusi tiimi ei saa vaikuttaa yrityksen brändin tavoitteisiin. Annan tiukat rajat mainonnan tekoon.

Viking Linen mainostoimisto on McCann.

– Suomessa mainostoimisto on usein isäntä ja mainostaja renki, mikä on kamalaa. Yrityksen täytyy tietää itse, mitä se haluaa viestiä markkinoilleen.

– Saan joskus kritiikkiä ammattilaisilta, koska me emme ole muodikkaita. Jos asiakkaamme eivät välitä muodikkuudesta, emme mekään. Asiakkaat eivät myöskään välitä yrityksen sisäisestä elämästä, millaiset koneet tai kännykät meillä on. Se pitää erottaa brändinrakennuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää