Valikko

Fortum laskee kuluttajahintoja Vattenfallin perässä

Fortum aikoo laskea sähkön hintaa keskimäärin kahdeksan prosenttia vuoden vaihteesta lähtien. Alennus koskee yli 200 000:ta asiakasta, joilla on toistaiseksi voimassaoleva sähkösopimus. Myös Vattenfall ilmoitti kaksi viikkoa sitten hinnanalennuksista.

Fortum Marketsin myynnistä ja hankinnasta vastaava johtaja Erkki Kari-Koskinen, miksi aiotte laskea sähkön hintaa?

– Taustalla on tietysti yleinen markkinakehitys Pohjoismaissa, vesivarastotilanteen elpyminen ja myös kilpailutilanne.

Kilpailijanne Vattenfall ilmoitti jo aiemmin sähkönhinnan laskusta. Onko niin, että kun yksi laskee, kaikkien muidenkin on laskettava?

– Kyllä me teemme arviomme ihan itsenäisesti. Sattuu nyt vain olemaan niin, että nämä markkinaolosuhteet ovat vähän kaikille samansuuntaiset.

Miten teidän asiakasmääränne on kehittynyt viime aikoina, oletteko kenties menettäneet asiakkaita?

– Meidän asiakasmäärämme on kehittynyt hyvin positiivisesti, eli tänä vuonna olemme saaneet enemmän asiakkaita Suomessa kuin meiltä on lähtenyt.

Otatte asiakaspalvelussanne käyttöön laatutakuut sekä Suomessa että Ruotsissa. Mikä näiden takuiden taustalla on? Onko syynä esimerkiksi se, että Ruotsissa on ollut kovaa kritiikkiä Fortumia kohtaan?

– Me olemme asettaneet itsellemme erittäin korkeat laatutavoitteet, ja me haluamme näyttää esimerkkiä myös muille yhtiöille tässä suhteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää