Ay-liike kimmastui Brunilan suosituksista

Valtioneuvoston asettaman globalisaatioryhmän toiminta sai riitaisan lopun, sillä osa ryhmän jäsenistä sanoutui irti loppuraportin suosituksista.

– Raportissa mukana olevat arviot työelämän pelisääntöjen uudistamisesta eivät edusta ohjausryhmän yhteistä kantaa, sanoi ohjausryhmään kuulunut valtiovarainministerin erityisavustaja Pertti Rauhio (sd.).

Saman ministeriön ylijohtaja ja globalisaatioryhmän puheenjohtaja Anne Brunila vakuutti puolestaan tiistaina, että suuria erimielisyyksiä työryhmän työskentelyssä ei esiintynyt.

– Raportin keskeisistä suosituksista vallitsi täysi yksimielisyys. Yksityiskohtaisempienkin esitysten takana oli selvä enemmistö, Brunila painotti.

Raportin luovutustilaisuuteen ei osallistunut ay-liikettä lähellä oleva Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen.

Ammattiliittojen keskusjärjestön johtaja Pertti Parmanne syytti Brunilaa suoraan sekaantumisesta meneillään oleviin tulopoliittisiin neuvotteluihin. Myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK kummastelee, miksi pääministerin asettama työryhmä painotti voimakkaasti työnantajien kantoja.

Brunilan mukaan raportin työmarkkinaesityksissä ei ollut varsinaisesti mitään uutta, sillä samoja muutostarpeita on tuotu esille muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteisessä selvityksessä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK piti ohjausryhmän ehdotuksia päälinjoiltaan kannatettavina. Samaa mieltä oli Suomen Yrittäjät. Järjestön mukaan Suomen vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn parantaminen edellyttää työmarkkinoiden nopeaa uudistumiskykyä.

Brunilan, Rauhion ja Pekkarisen lisäksi ohjausryhmään kuuluivat Rurik Ahlberg VM:stä, Antti Hautamäki Sitrasta, Hannu Kyröläinen ulkoministeriöstä, Veli Sundbäck Nokiasta, Erkki Virtanen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Pekka Ylä-Anttila Etlasta sekä Vesa Vihriälä ja Mari Kiviniemi valtioneuvoston kansliasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    8. 8

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää