Valikko

Intel palauttaa rahaa omistajille

Maailman suurin pc-sirujen valmistaja, amerikkalainen Intel Corp. kaksinkertaistaa neljännesvuosittaisen osinkonsa. Yhtiö aikoo myös ostaa takaisin omia osakkeitaan 11,5 miljardin dollarin arvosta.
Neljännesvuosittainen 0,08 dollarin osakekohtainen osinko maksetaan maaliskuun 1. päivänä niille osakkeenomistajille, jotka on rekisteröity helmikuun 7. päivänä.

Yhtiö aikoo myös ostaa takaisin 500 miljoonaa kappaletta omia osakkeitaan.

Pentiumistaan parhaiten tunnettu Intel on jo toisen kerran nostanut osinkojaan tanä vuonna. Yhtiön suunnitelmissa on maksaa tänä vuonna miljardin ja ensi vuonna kahden miljardin dollarin verran osinkoja, Bloomberg kirjoittaa.

- On rohkaisevaa, että yhtiö purkaa kassaansa omistajien suuntaan. Tällainen päätös lähettää hyviä viestejä sijoittajille, sillä se todistaa, että yhtiöllä on myös omistajien etu mielessä, eräs bostonilaisanalyytikko sanoo.

Nyt ilmoitettu 500 miljoonan osakkeen takaisinosto maksaa Intelille noin 11,5 miljardia dollaria. Tammikuusta lähtien Intel on ostanut osakkeitaan 6,6 miljardilla dollarilla, kun eilistä päätöstä ei oteta huomioon. Syyskuun lopussa Intelin osakkeita oli markkinoilla 6,44 miljardia kappaletta.

Intelin osakkeen kurssi putosi 10 senttiä 22,98 dollariin keskiviikkona New Yorkin Nasdaqissa. Koko vuonna pudotus on ollut 28 prosenttia.

Yhtiön edustaja Robert Manetta sanoo, että yhtiön kassavarat ulottuvat 16 miljardiin dollariin. Manettan mukaan Intel kuuluu viiden eniten omia osakkeitaan ostaneeen amerikkalaisyrityksen joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Lähteet: EKP:n neuvostossa erimielisyyttä satojen miljardien osto-ohjelman jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää