Valikko

Investointien jäädytys paransi osavuosituloksia

Pörssiyhtiöidenpoistot ja rahoituskulut ovat vähentyneet, mutta henkilöstö on ennallaan

Pörssiyhtiöt ovat tänä vuonna onnistuneet parantamaan tuloksiaan tiukalla investointikurilla.

Taloussanomien toistaiseksi analysoimien osavuosikatsausten yhteenlaskettu tulos rahoituserien jälkeen kohosi heinä–syyskuussa 11 prosenttia suuremmaksi kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla. Nyt 68 yritystä sai aikaan tulosta rahoituserien jälkeen 2 484 miljoonaa euroa, mikä on yritysjoukon paras kolmannen vuosineljänneksen tulossumma sitten vuoden 2000.

Investoinnit vähenivätliki kolmanneksen

Operatiivinen kannattavuus ei ole kuitenkaan parantunut. Yritysjoukosta muodostetun summayhtiön käyttökateprosentti on pudonnut viime vuoden heinä–syyskuusta yli puoli prosenttiyksikköä 12,99 prosenttiin. Tulosparannus perustuukin poistojen ja rahoituskulujen pienenemiseen.

Poistojen jälkeisellä tulosrivillä kannattavuus on parantunut, liikevoittoprosentti on kohentunut vuodessa hieman. Nyt liikevoittoa kertyi 8,03 prosenttia liikevaihdosta. Vielä selvempi parannus oli rahoituserien jälkeisellä tulosrivillä.

Poistojen ja rahoituskulujen väheneminen selittyy sillä, että yritykset ovat investoineet erittäin nihkeästi. Kaikilla kuluvan vuoden vuosineljänneksillä analysoidun yritysjoukon yhteenlasketut investoinnit ovat olleet selvästi vähäisemmät kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla, vaikka investointitaso oli alhaalla jo viime vuonna.

Kaikkiaan joukko on tammi–syyskuussa investoinut vaivaiset 3,7 miljardia euroa, 27 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi–syyskuussa. Velat ovat nuukaillessa vähentyneet, ja kolmannella vuosineljänneksellä rahoituseriin hupeni yli sata miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuoden heinä–syyskuussa.

Yritysjoukon yhteenlaskettu henkilöstömäärä on vuodessa hieman kasvanut vajaaseen 48 000 palkolliseen. Henkilöstökulujen leikkauksilla siis tuloksia ei ole enää juuri paikattu. Suurten saneerausten vastapainoksi löytyy myös henkilöstöään selvästi kasvattaneita yrityksiä.

Kehityskulut seuraavaleikkauskohde

Investointien jääkausi kasvattaa välittömästi yritysten tuloksia, mutta pitkän ajan tuloksentekokyvylle alamittaiset investoinnit voivat olla uhka. Takavuosina tosin suomalainen raskas teollisuus usein tärveli ylikapasiteettia rakentamalla sekä omat että kilpailijoiden tulokset. Insinöörivetoiset yhtiöt eivät malttaneet olla investoimatta aina vaan uudempiin, isompiin ja hienompiin koneisiin.

Nykyisin raskas teollisuus ei voi enää juuri investoida ainakaan tuotannon laajennuksiin kotimaassa. Esteenä on esimerkiksi pian alkava EU:n sisäinen päästökauppa.

Henkilöstön sekä rakennus-, kone- ja laiteinvestointien saneerausten jälkeen leikkausvuoroon tulevat tuotekehityspanokset. Ainakin suurin tuotekehittäjä Nokia on ilmoittanut leikkaavansa roimasti tuotekehityskulujaan katteiden parantamiseksi.

Markkinoiden kiinnostusta vain lyhyen ajan tuloskehitykseen kuvaa se, että osakemarkkinat ottivat tiedot Nokian kehitysleikkauksista vastaan hyvinä uutisina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää