Valikko

Metsässä kirkastuu

Kolmannen vuosineljänneksen tulosluvut vahvistivat uskoa siihen, että suomalaisen paperiteollisuuden synkin korpivaellus on ohi. Toimialan yhteistulos ylitti ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2000 edellisen vuoden vastaavan jakson tuloksen.

Parhaalta näyttää ryhmä ”tietoliikenne ilman Nokiaa”. Liikevaihto kasvaa, ja operatiivinen kannattavuus paranee kohisten. Operatiivisen kannattavuuden mittariksi on oheisissa kuvioissa valittu käyttökateprosentti, koska se on liikevoittoprosenttia immuunimpi tilinpäätösstandardin vaihdokselle. IFRS -standardi heilauttaisi liikevoittoprosentteja vuoden 2003 alussa.

Konepajateollisuuden käyrässä hilpeä piirre on, että vuoden sisäinen kausivaihtelu näyttää alalla vain kasvavan, vaikka yritykset ovat pontevasti yrittäneet tasata tulojen ja tuloksen kertymistä vuoden mittaan.

Kaupankin katekäyrä heilahtelee vuoden sisällä rajusti, mutta trendi osoittaa tukevasti ylöspäin. Kauppa kannattaa vuosi vuodelta paremmin.

UPM vaihtoi parantajien listalle

Suurimmat tulosparantajat ja heikentäjät on ohessa listattu sekä absoluuttisten eurojen että suhteellisten kannattavuusmuutosten perusteella.

Eurolistan paremmassa päässä on enimmäkseen jo edelliseltä katsauskierrokselta tuttuja nimiä, uusia listan kärkipäässä ovat UPM ja Orion. Menettäjien listalta ovat poistuneet paperiyhtiöt M-realia lukuun ottamatta. Häntäpäässäkin tulosmenetykset ovat listaykkösen eli Nokian jälkeen pieniä.

Liikevoittoprosentin muutoksilla on mitattu suhteellisen operatiivisen kannattavuuden kehitystä. Listan molemmissa päissä on lukuisia pieniä teknoyhtiöitä, mikä kertoo alan ailahtelevuudesta.

Kaikkein pahimman liikevoittoprosentin romahduksen on kokenut moneen kertaan liikeideaansa vaihtanut Evia. Vanha perusbisnes eli mainonnan suunnittelu on kärsinyt huonosta markkinatilanteesta, ja uudet viritykset ovat pettäneet. Yhtiö on kärsinyt sekä suhdanteista että omista sekoiluistaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää