Isot kaupat piristivät vaisua päivää

Osakekurssit liikkuivat eilen suunnilleen edellispäivän tasoilla. Maltillinen nousu oli jatkunut positiivisessa mielialassa koko viikon ja meklarikommenttien mukaan markkinoilla odoteltiinkin jo lievää vastaliikettä.

Yksittäiset isot kaupat nostivat vaihtoa, vaikka kansainvälisten uutisten vähyys laimensi kaupankäyntiä.

Hex-yleisindeksi laski 0,1 prosenttia 6409,15 pisteeseen, mutta portfolioindeksi nousi saman verran 3309,04 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 813 miljoonaa euroa.

Päivän pörssikomeetta oli biotekniikkayhtiö Biotie Therapies, joka ilmoitti tehneensä lisensointisopimuksen amerikkalaisen Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa. Markkinakommenttien mukaan sopimukseen suhtaudutaan positiivisesti, mutta sitä ei pidetä läpimurtona. Osakkeen hintapomppu suli 6,6 prosentin nousuksi.

Viestintäkonserni SanomaWSOY:hyn kuuluvan Sanoma Osakeyhtiön tytäryhtiö Arnedo luopui 18,9 prosentin omistuksestaan lehtitalo Ilkassa. Evlin välittämien kauppojen arvo oli yli 18 miljoonaa euroa. Vaihdetumman Ilkka-Yhtymä 2 sarjan osakkeen hinta laski 1,1 prosenttia. Ostaja tai ostajat eivät ilmoittautuneet pörssin aukioloaikana.

Nokian kurssi laski 0,4 prosenttia 12,77 euroon. Fortumin osake laski 1,1 prosenttia. Metsäyhtiöistä UPM:n osake päätyi torstaiselle tasolleen ja Stora Enso R nousi 0,9 prosenttia. Vaihtoviitosen Uponorin kurssi nousi 0,8 prosenttia.

Fortumilla tehtiin kolme suurta Merrill Lynchin välittämää kauppaa, joiden yhteisarvo on lähes 25 miljoonaa euroa ja joissa vaihtui noin 0,23 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Tämän kokoisella kaupalla voi jo päästä yhtiön kymmenen suurimman omistajan joukkoon.

Uponorilla tehtiin kolme isoa kauppaa, joiden yhteissumma oli 17,3 miljoonaa euroa. Kaupat liittyvät todennäköisesti ensi keskiviikkona irtoavaan ylimääräiseen osinkoon.

Vielä tänä vuonna kotimaisten sijoittajien on kannattanut verotuksellisesti ottaa tuotot osinkoina, mutta monille kansainvälisille sijoittajille on ollut kätevämpää myydä osakkeet ennen osingon irtoamista ja ostaa ne irtoamisen jälkeen takaisin halvemmalla.

Vastaavasti Keskolla on tehty isoja kauppoja useina viime päivinä. Keskon ylimääräinen osinko irtosi viime keskiviikkona.

Prudentialin hallitsemien rahastojen omistus Finnlinesista nousi yli viiden prosentin liputusrajan 5,17 prosenttiin. Osakkeella tehtiin normaalia enemmän kauppaa lokakuun lopussa ja marraskuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää