Nokian nöyrryttävä uudistumaan

Brittiprofessori Donald Sull kävi Helsingissä varoittelemassa suomalaisyrityksiä liiallisesta ylpistymisestä ja rakastumisesta omaan menestystarinaansa. Sullilla oli pitkä lista entisiä tähtiyrityksiä, jotka ovat pudonneet luusereiden sarjaan.

Sullin mielestä Suomessa etenkin Nokiaa uhkaa juuttuminen menneisyyden loistoonsa. Vanhoista menestyskonsepteista voi olla vaikea luopua, kun kerran menestys on niillä luotu. London Business Schoolin professori näki Nokian kohdalla jo vaaran merkkejä ilmassa.

Yrityksillä kuten ihmisilläkin on oma elinkaarensa, nuoruus, kypsä ikä ja vanhuus. Elinkaarimallin mukaan kypsässä iässä olevan yrityksen on kyettävä uudistumaan muuten sitä uhkaa näivettyminen. Yritysmaailmassa on myös omat muotivillityksensä. Jo jonkin aikaa jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen ja yhteisön on pitänyt määritellä itselleen visio.

Juuri tähän sisältyy ansa. Kun visio on kerran määritelty, sitä on vaikea muuttaa. Sullin mukaan visioksi riittää tahto olla paras. Muu visiointi uhkaa muuttua kahleeksi. Muuttuvassa ja ennakoimattomassa maailmassa muutos- ja joustovaatimus koskee myös yrityksiä ja niiden johtoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää