Elintarviketeollisuussaneeraa itsensä terveeksi

Alan työpaikatvähenevätaiempaahitaammin

Elintarviketeollisuus on jäämässä henkiin saneerausten, isojen investointien ja yritysmyyntien avulla. Alan työpaikat vähenevät yhä, mutta aiempaa hitaammin. Eloonjäämistä auttaa, että tuonti Baltiasta on uhkakuvien vastaisesti jäänyt minitasolle.

Alan yhtiöt ovat vähentäneet väkeä viime vuosina. Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajan Heikki Juutisen mukaan työpaikkojen väheneminen jatkuu myös lähivuosina.

– Tahti on kuitenkin hidastunut.

Johtaja Lea Lastikan mukaan elintarviketeollisuus jää investointien ja ulkomaille menon ansiosta henkiin.

– Elintarviketeollisuus on voittamassa henkiinjäämistaistelun.

Tässä on apuna tuotannon modernisointi. Valio investoi tuotantolaitosten ja varastojen kehittämiseen lähivuosina arviolta 380 miljoonaa euroa.

HK Ruokatalo puolestaan uusii Forssassa sikateurastuslinjan laitteineen kokonaan. Lähes kaksi vuotta kestävän projektin kustannusarvio on hieman yli 20 miljoonaa euroa.

Fazer-konserni toteuttaa parhaillaan 140 miljoonaa euron investointiohjelmaa Suomessa, Ruotsissa Venäjällä ja Baltiassa.

Baltian-tuonti vähäistä

Tuonti Baltian maista on kasvanut vain vähän, sillä suomalainen teollisuus ei ole ryhtynyt tuomaan sieltä elintarvikkeita.

Lastikka selittää tuonnin vähäisyyttä muun muassa liha-alan yritysten omistuspohjalla.

– Ne ovat viljelijäomisteisia firmoja, eivätkä ne lähde tuomaan voimakkaasti Suomeen.

Baltialaisten oma tuotanto taas ei käy täällä kaupaksi.

– Baltian alueen tuotemerkit eivät ole vahvoja täällä. Suomalaiset eivät osta Baltian maiden brändejä.

Juutisen mukaan alaa kilpailu kiristyy nimenomaan kaupan toimien eikä suoran tuonnin takia. Hän tarkoittaa kauppojen omilla etiketeillä merkittyjä tuotteita.

– Kauppa etsii private label -tuotteiden valmistajia sinnikkäästi halvoista tuotantomaista.

Teollisuus menee Baltiaan

Teollisuus perustaa toki edelleen tuotantoa Baltiaan ja Venäjälle. Liikkeellä on esimerkiksi Fazer, joka avasi vuoden alussa uudistamansa leipomon Latviassa.

Meijeriyhtiö Valio sopi syyskuussa ostavansa 42 prosenttia virolaisesta AS Võru Juustista. Lihanjalostaja HK Ruokatalon osin omistama Saturn Nordic Holding lisäsi äsken omistustaan puolalaisesta lihateollisuusyritys Sokolówista.

Raisio aloitti alkuvuonna margariininvalmistuksen Venäjällä. Vanhastaan yhtiö on tehnyt margariinia Puolassa.

Lihanjalostaja Atria osti viime vuonna Liettuasta UAB Vilniaus Mesan. Jokin aika sitten Atria teki esisopimuksen virolaisen liha-alan yrityksen Lihatööstusin ostosta.

Atria on jo pitkään suunnitellut Venäjälle menoa. Aikataulu on yhä auki.

Myös leipomoyhtiö Vaasan & Vaasan aikoo jatkaa kansainvälistymistään. Se on kiinnostunut esimerkiksi Venäjän markkinoista.

Elintarviketeollisuutta on myös siirtynyt ulkomaiseen omistukseen ja yrityskaupat jatkuvat.

Norjalainen Chips teki äsken ostotarjouksen perunalastuyhtiö Chipsistä. Samalla se ilmoitti olevansa kiinnostunut muistakin Venäjän vientiä harjoittavista elintarvikeyrityksistä.

Valio myy puolestaan jäätelöt Netlélle ja lastenruuat Royal Numicolle. Vaasan & Vaasan uusi omistaja on pääomarahasto CapVest.

Virvoitusjuomavalmistaja Sinebrychoff siirtyi alkuvuonna kokonaan tanskalaisen Carlsbergin omistukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    6. 6

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    7. 7

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    7. 7

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää