Britit syyttävät EU-kumppaneitaankotiinpäin vetämisestä

Likaiset temput pitävät julkiset hankinnat kotimaisissa käsissä

Brittejä kismittää, kun muissa EU-maissa julkiset hankinnat ovat avautuneet kilpailulle vain näennäisesti. Eilen julkistettu valtiovarainministeriön raportti syyttää etenkin ranskalaisia, saksalaisia ja espanjalaisia yrityksiä suorastaan räikeistä tempuista, joilla ulkomaisia yrityksiä karsitaan julkisista sopimuksista.

EU:n julkisten hankintojen arvo on vuosittain 1 500 miljardia euroa, mikä vastaa 16 prosenttia EU-alueen bruttokansantuotteesta. Suurimman siivun tästä nappaavat puolustusvälineet ja rakentaminen.

Valtiovarainministeriön raportissa haastateltiin luottamuksellisesti sataa brittiyritystä, jotka kertoivat kokemuksistaan muiden EU-maiden julkisissa tarjouskilpailuissa. Brittiyritykset katsovat menettävänsä miljardien arvosta sopimuksia epäreilussa ja joskus jopa kierossa kilpailussa.

Britannian valtiovarainministeri Gordon Brown aikoo ottaa raportin tuekseen vaatiessaan tänään julkisten hankintojen aikaisempaa tehokkaampaa kilpailuttamista. Hänen mukaansa kilpailuttaminen tuo julkisiin hankintoihin 30 prosentin säästöt ja se on siten kaikkien EU:n veronmaksajien etu.

– Meidän täytyy paljastaa se, ettei kilpailuttamisen eteen ole tehty tarpeeksi. Vaikka sääntöjä ei aina rikottaisikaan, niitä tulkitaan niin omintakeisesti, että maat välttävät yhteismarkkinoiden asettamat velvollisuudet, Gordon Brown sanoi BBC:n radiohaastattelussa eilen.

Hänen mukaansa EU:n tulisi puuttua tiukemmin myös yrityksille annettuihin tukiaisiin. Niiden taso on muualla EU:ssa keskimäärin yli kaksinkertainen Britanniaan nähden, jos rautateille maksettuja rahoja ei oteta huomioon. Ranskassa tukea on saanut konepajayhtiö Alstom, Saksassa hiiliteollisuus ja Italiassa kansallinen lentoyhtiö.

Hankkeiden paloittelukiertää sääntöjä

Raportin koonnut, Siemensin Britannian toimitusjohtaja Alan Wood listaa tiedotteessaan lukuisia keinoja, joilla julkiset hankinnat käytännössä kilpailutetaan vain kotimaisten yritysten kesken.

Näitä keinoja ovat muun muassa teknisten vaatimusten tekeminen kotimaista yritystä suosivaksi, ulkomaisten karkottaminen ihmeellisillä laki- tai byrokratiakiemuroilla ja omien yritysten kilpailuaseman pönkittäminen tukiaisilla.

Läheskään kaikista hankkeista ei vaivauduta ilmoittamaan virallisessa lehdessä, ja toisinaan esitetään vaatimuksia muun muassa tuotteiden valmistuspaikasta.

Eräs paljon käytetty kilpailunestokeino on hankkeiden pilkkominen niin pieniin palasiin, etteivät ne nouse tiukimpien kilpailuttamisvaatimusten piiriin. Raportti mainitsee esimerkkinä erään maantien päällystystyön, jossa tien etelä- ja pohjoispään asvaltoinnista tehtiin erilliset sopimukset.

Brittiyrityksillä on usein myös tunne, että ne ovat mukana tarjouskilpailussa vain antaakseen kilpailun järjestäjälle käsityksen oikeasta hintatasosta, jotta kotimainen yrittäjä ei voi harrastaa härskiä rahastusta. Vaikka ulkomaalainen esittäisikin edullisemman hinnan, urakka päätyy silti kotimaisiin käsiin vaikkapa joillakin teknisillä perusteilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      ”Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta” – palvelualat kasvoivat reippaasti

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    10. 10

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää