Dollarin jyrkkä pudotusuhkaa euroalueen kasvua

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki toivoo EU:n ja USA:n keskuspankeilta lisää yhteistyötä valuuttakurssiheilahtelujen estämiseksi

Euroalueen valtiovarainministerit pelkäävät viennin ja talouskasvun kärsivän dollarin arvon voimakkaasta laskusta euroon nähden.

Ministerit eivät vaatineet kuitenkaan Euroopan keskuspankilta toimia dollarin arvon alentamiseksi, vaikka euron arvo kohosi viime viikolla jo 1,30 dollariin. Euro oli jälleen eilen vain hitusen alle tuon rajan.

– Näemme yksimielisesti, että kurssivaihtelu on ongelma. Markkinamekanismiin ei voi kuitenkaan vaikuttaa, vaan kyse on globaalitason kehityksestä, sanoo valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.).

Kalliomäki toivoisi kuitenkin, että Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankit lisäisivät yhteistyötään valuuttakurssivaihtelujen hillitsemiseksi.

– On selvää, että olisi hyvä, jos löytyisi yhteinen käsitys toimista, mutta intressit poikkeavat toisistaan, sanoo Kalliomäki.

Kreikka keräsilisää haukkuja

Kreikka sai valtiovarainministereiltä lisää pyyhkeitä tilastojensa vääristelemisestä, kun EU:n tilastotoimisto Eurostatin virkamiehet esittelivät heille uusia tietoja Kreikan julkisesta vajeesta maan pyrkiessä euroalueen jäseneksi.

Slovakian valtiovarainministeri Ivan Miklos syytti, että Kreikka vaarantaa uusien EU-maiden pääsyn euroalueen jäseneksi.

– Kreikan tilanne on erittäin vaarallinen. Se uhkaa koko eurohankkeen tulevaisuutta, sanoi Miklos.

EU:n tilastoviranomaiset kertoivat, että Kreikan julkinen vaje oli ollut 4,1 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 1998, jolloin maa oli ilmoittanut vain 2,5 prosentin vajeen. Vuonna 1999 vaje oli ollut 3,4 prosenttia bkt:sta, kun se oli kreikkalaisten mukaan ollut vain 1,8 prosenttia.

Eilisessä kokouksessa jäi vielä epäselväksi, onko Kreikka toimittanut väärät tiedot aikoinaan tahallaan vai vahingossa. Tämä saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Kreikka ilmoitti nimittäin, että se ei pysty koskaan saamaan selvyyttä esimerkiksi sotilasmenojensa kirjaamisesta. Kreikkalaisten mielestä on enää mahdotonta käydä läpi, miten erilaiset maksatukset on hoidettu.

– Kukaan ei syyttänyt Kreikkaa petoksesta, sanoo Kalliomäki.

Ecofin päättääjatkotoimista myöhemmin

Ecofin-neuvosto päättää ensi tammikuussa, ryhdytäänkö Kreikkaa vastaan juridisiin toimiin väärien tietojen toimittamisesta.

Kalliomäki ei pystynyt arvioimaan, voidaanko Kreikkaa vastaan nostaa oikeudessa syytteet.

– Kreikka ei tule pääsemään kuitenkaan helpolla, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turvapaikanhakijoiden määrät laskevat – jo satoja työpaikkoja kadonnut

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    4. 4

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    8. 8

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    9. 9

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    10. 10

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää