Valikko

Miten perustetaanyksityistie?

Omistan kiinteistön, jonne johtava tie on todella huonossa kunnossa. Asun ko. kiinteistöllä, mutta sillä toimii myös oma firmani. Kyseessä ei ole "virallinen" tie, vaan se on luultavasti jokin vanha hevoskärrytie.

Kukaan ei tunnu olevan virallisesti vastuussa tien hoidosta, vaan sen varrella olevien kiinteistöjen omistajat paikkailevat sitä joskus. Haluaisin perustettavaksi tiekunnan tien hoitamiseksi, sillä olen kuullut että silloin tien hoitoon voisi saada jotain avustustakin. Miten tämä käytännössä hoituu?

Vastaus: Ensimmäinen vaihe olisi tien perustaminen yksityiseksi tieksi. Laki yksityisistä teistä (jatkossa YksTL) määrittelee tieoikeuden sisällön: tieoikeus tarkoittaa kiinteistön hyväksi olevaa pysyvää oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tietarkoituksiin.

Tieoikeuteen sisältyy oikeus tehdä tie ja pitää sitä kunnossa. Jos kyseessä on ns. epävirallinen tie, tulee kyseeseen YksTL 8 §:n mukainen perustieoikeuden perustaminen. Sen edellytyksenä on, ettei kulkuyhteydestä aiheudu huomattavaa haittaa millekään kiinteistölle.

Tieoikeus perustetaan tietoimituksessa. Kiinteistön omistajalla on oikeus vaatia tietoimitusta pidettäväksi.

Elinkeinonharjoittaja sen sijaan ei voi vaatia tietoimitusta pidettäväksi, mutta tässä tapauksessa kysyjä saa toimituksen vireille kiinteistön omistajana.

Määräystä tietoimitukseen haetaan kirjallisesti maanmittaustoimistolta. Tietoimituksessa päätetään lisäksi, ketkä ovat tieosakkaita.

Tieosakkaille vahvistetaan tieyksiköt, jotka perustuvat siihen hyötyyn, mitä tien katsotaan kullekin tuottavan. Tieyksiköiden perusteella määrätään tiemaksut. Jokainen tieosakas on velvollinen osuutensa mukaisesti pitämään tietä kunnossa.

Tietoimituksessa, jossa tieoikeuden perustamisesta päätetään, pitää määrätä perustettavaksi tiekunta tietä koskevien asioiden hoitamista varten. Tiekunta perustetaan, jos sitä tieosakkaiden lukumäärän tai tienpidon asianmukaisen hoitamisen vuoksi tai muusta syystä pidetään tarpeellisena.

Tiekunta voidaan muodostaa koko tietä varten tai sen määrättyä osaa varten. Jos tiekuntaa ei tietoimituksessa perusteta, se voidaan myöhemmin perustaa kunnan tielautakunnan päätöksellä. Pelkästään tieosakkaiden keskinäisellä sopimuksella tiekuntaa ei voi perustaa.

Valtion varoista voidaan antaa avustusta ajokelpoisen yksityistien kunnossapitoon ja parantamiseen. Edellytys on, että tien asioita hoitamaan on perustettu tiekunta, ja tie on tarpeellinen pysyvän asutuksen pääsytienä vähintään yhden kilometrin matkalla. Lisäksi edellytetään, että tien vaikutuspiirissä on vähintään kolme pysyvästi asuttua taloutta.

YksTL 10 § mukaan elinkeinonharjoittajalle, jolle ennestään oleva tie on tärkeä elinkeinon harjoittamista varten, on annettava oikeus käyttää tietä. Edellytyksenä on, että tie on rakenteeltaan elinkeinotoiminnan edellyttämään liikenteeseen soveltuva ja ettei tien käytöstä aiheudu huomattavaa haittaa.

Mikäli kysyjä ei siis olisi myös kiinteistön omistaja, hän voisi saada ainoastaan oikeuden käyttää jo olemassa olevaa tietä. Tilanne olisi ongelmallinen tällaisessa tapauksessa, kun ei ole ollut olemassa virallista tietä mihin oikeus olisi voitu antaa, eikä elinkeinonharjoittaja myöskään saa vireille tietoimitusta tieoikeuden perustamiseksi. Tällöin kyseeseen olisi tullut lähinnä vain jonkun kiinteistön omistajan tai kunnan suostutteleminen vaatimaan tietoimitusta.

Elinkeinotoiminnasta johtuva tien käyttö otetaan huomioon arvioitaessa hyötyä, jonka tien kullekin katsotaan tuottavan. Arvioidun hyödyn perusteella vahvistetaan tieyksiköt ja tiemaksut.

Elinkeinonharjoittaja saattaa siten joutua maksamaan tienpidosta suhteessa enemmän kuin muut tieoikeuden saaneet, mikäli elinkeinotoiminta aiheuttaa normaalia suurempia liikennemääriä tai painavampien kuormien liikkumista tiellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää